Kansakoulun työpäivä alkoi hartaudella. Opettaja asettui harmonin ääreen, aloitti pontevan soittamisen ja niin laulettiin. Virsi oli usein 548 Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ, jonka sanat on kirjoittanut Hilja Haahti.
Hilja Haahti (11.9.1874–6.1.1966) oli kirjailija, runoilija ja suomentaja. Esikoiskirja, runokokoelma Oraita ilmestyi jo opiskeluaikana. Haahden tuotanto on laaja: romaaneja, satuja, kertomuksia ja runoja, yhteensä 55 kirjaa. Useimmissa hänen teoksissaan on syvä hengellinen eetos. Nykyisessä virsikirjassa on kuusi Hilja Haahden kirjoittamaa tai suomentamaa virttä.
Uransa alussa Hilja Haahti toimi myös opettajana. Vuonna 1906 hän solmi avioliiton professori Ilmari Krohnin kanssa ja jäi vapaaksi kirjailijaksi. Hänen rakkain työnsä oli aina ollut kirjoittaminen.
Emännyyskoulun uskolliset kesävieraat
Vuonna 1898 Sammattiin perustettu Elias Lönnrotin Emännyyskoulu oli vuoteen 1949 asti yksityinen oppilaitos. Tarmokas johtajatar Lyyli Bergman kartutti koulun niukkoja rahavaroja tarjoamalla täysihoitoa kesävieraille.
Lähes koko 1930-luvun ajan ja useina vuosina 1940-luvun loppupuolelle asti Hilja Haahti ja Ilmari Krohn viettivät kesälomia Sammatissa, emännyyskoulun pihapiirissä, Männistön mökin yläkerrassa.
Sotavuosina järjestettiin isänmaallisia juhlia, joihin Krohnin pariskunta osallistui. Hilja Haahti esiintyi näissä juhlissa.
22.9.1941 suomalaisia sotilaita hukkui Syvärinjokeen ja veneessä oli myös kaksi sammattilaista. Elokuussa 1942 nämä sankarivainajat siunattiin Sammatin kirkkomaahan. Hilja Haahti kirjoitti tapahtuman kunniaksi 12-säkeistöisen runon Syvärin urhot.
Kesäpuistohon kirkkomaan
sai sankarit juhlavuotehen,
ja sielunsa siunataan
nyt nimehen Herran Kristuksen,
kesän koittohon kirkkaimpaan.
Pyhä siirtyvi siunaus
ja rauha mielihin murheisiin,
uus voima ja lohdutus
kuin enkelin kosketus sydämiin,
pyhä taivahan siunaus.
Säkeistöt 10 ja 11
Suloiset Lönnrotin tyttäret
Sammatissa Krohnin pariskunta tutustui Elias Lönnrotin asuinpaikkoihin. He etsivät aikalaisia, jotka muistaisivat suurmiehen. Muutamana kesänä emännyyskoululla asui myös professori Aarne Anttila, Elias Lönnrotin elämäkerran kirjoittaja.
Kesän jälkeen Hilja Haahti tutki Elias Lönnrotin tyttärien kirjeitä, jotka on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.
Vuonna 1947 ilmestyi Haahden romaani Sammatin sisarukset. Se kertoo vuosien 1875 ja 1876 välisestä ajasta Lönnrotin perheen elämässä. Kirjan päähenkilöinä ovat Ida, Elina ja Tekla. Tyttärien äiti Maria ja esikoistytär Maria ovat jo menehtyneet keuhkotautiin. Perhe muuttaa Nikulta Lammin taloon.
Hilja Haahti kuvaa nuorten tyttöjen kehitystä lämmöllä. Ida on vanhin ja järkevin, isän apulainen. Elina on tyttäristä omapäisin ja rohkein, hänellä on aavistuksenomainen romanssi nuoren Robert Kajanuksen kanssa; heidän tarinansa päättyy Elinan sairastumiseen ja menehtymiseen. Tekla on kaunis kuin enkeli.
Vaikka kertomuksessa on surullisia säikeitä, se on pohjimmiltaan lohdullinen, täynnä lämpöä ja rakkautta. Kirjoittaessaan Hilja Haahti on ollut yli 70-vuotias. Hän kuvaa Lönnrotin tyttäriä kuin lempeä, ymmärtävä isoäiti.
Hilja Haahden syntymästä tulee tänä suvena kuluneeksi 150 vuotta.
Teksti Liisa Laurila,
kuva Matti Pirhonen