Anni Salminen ja Esko Mälkiä ovat mukana seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa. Se on ollut heistä antoisaa. Toimintaan voi heidän mukaansa panostaa enemmän tai vähemmän, sen mukaan miten itse haluaa ja pystyy.
Esko Mälkiä lähti mukaan seurakunnan vapaaehtoistoimintaan käytyään senioriosaajakoulutuksen.
”Olen saanut paljon enemmän kuin olen itse antanut”
– Kurssin jälkeen odotin kovasti yhteydenottoa seurakunnasta, ja jossain vaiheessa diakoni Tanja Mäkelä sitten soitti ja kertoi viisikymppisestä liikuntavammaisesta miehestä, joka kaipaa juttuseuraa.
– Menimme yhdessä Tanjan kanssa tapaamaan miestä. Siitä se lähti. Käyn hänen luonaan kerran viikossa. Juomme kahvia ja juttelemme kaikenlaista, yleisistä asioista ja muun muassa historiasta, sillä olemme molemmat kiinnostuneita siitä. Mies on hyvin älykäs, ja hänen kanssaan on mukava keskustella.
– Olen saanut käynneistä paljon enemmän kuin olen itse antanut. Olen saanut myös käytännön apua, sillä mies hallitsee tietokoneet.
Esko ottaa toisinaan vastaan myös yksittäisiä tehtäviä. Hän oli esimerkiksi auttamassa omaishoitajien virkistyspäivässä Saarikossa. – Lämmitin saunaa, panin grilliin tulen ja sen sellaista pientä.
On hyväksyttävä, että joskus väsyy
– Olen tosi tyytyväinen, että lähdin mukaan, Esko kertoo. – Pidän etuoikeutena, että saan olla avuksi. Parasta on, kun saa olla hyödyksi yksilötasolla. Ilman vapaaehtoistoimintaa elämäni olisi paljon köyhempää. Liikaa avunpyynnöillä ei ole pommitettu.
Esko on myös luopunut joistakin tehtävistä. – On vain hyväksyttävä, että joskus väsyy. Ei pidä yrittää liikaa. Koen toisinaan riittämättömyyden tunnetta, kun näen, että avun tarpeita olisi paljon. Itsestään täytyy kuitenkin pitää huolta.
Esko haluaa kannustaa mukaan erityisesti miehiä. – Miehet haluavat usein puhua perinteisistä miesten asioista.
– Moni saattaa kokea riittämättömyyttä ja sen vuoksi epäröi lähteä mukaan. Tässä ei kuitenkaan tarvitse välttämättä osata tai tietää mitään erityistä, Esko painottaa. – Tekojen ei tarvitse olla isoja, vaan mukana voi olla pienessäkin toiminnassa. Kaikkia ei pysty auttamaan, mutta pienelläkin panoksella voi olla avuksi.
Korona tuli ja kaikki pysähtyi
Anni Salminen eläköityi juuri, kun korona-aika alkoi. – Yhtäkkiä kaikki pysähtyi. Ei päässyt teatteriin, liikuntaryhmiin eikä mihinkään, hän muistelee. – Voi vain pyöritellä peukaloita ja talsia pitkin katuja. Virtaa olisi ollut, mutten tiennyt, mihin sen olisin kohdistanut.
Sitten tuli kirje. Seurakunta lähestyi hiljan eläkeiän saavuttaneita kertomalla vapaaehtoiskoulutuksesta: ”Onko sinulla on aikaa, mutta et tiedä miten käyttäisit sitä?” – Pyörittelin kirjettä ja mietin, mistä siinä on kyse. Lopulta päätin mennä mukaan, ja se kannatti!
– Lähdin vapaaehtoistoimintaan omasta tarpeestani, Anni toteaa. – Mietin kyllä, onko minusta siihen ja olenko oikean tyyppinen. Mutta ei ihmisen tarvitse olla mitenkään erityinen. Ei tarvitse olla sädekehä pään päällä.
Kurssin jälkeen diakoni Krista Kallio otti yhteyttä ja kertoi yksinhuoltajaäidistä, joka tarvitsisi omaa aikaa. Anni alkoi viedä kaksostyttöjä ulos. Hän leikki lasten kanssa hiekkakasalla ja möyri näiden kanssa lumessa. Toisinaan kaikki söivät lopuksi yhdessä ja juttelivat niitä näitä. Jossain vaiheessa avun tarve päättyi, ja nyt Anni vie toisen yksinhuoltajaäidin lasta päiväkotiin.
– On ollut ihana seurata pientä poikaa, jota kiinnostaa kaikki – kävyt ja kivet, syksyn lehdet, joita pitää potkia, vesilätäköt, joihin pitää päästä. Äidin kanssa olen käynyt kirpputorilla ja uimassa. Kun olen vienyt hänet kotiin, olemme joskus jääneet pitkäksi aikaa parkkipaikalle juttelemaan.
– Diakoni Anna Helenius on yhdyshenkilömme, Anni kertoo. – Yksinhuoltajaäiti ja minä tapasimme hänen kanssaan kerran jutellaksemme siitä, missä mennään ja miltä nyt tuntuu. Voisin myös ottaa Annaan yhteyttä, jos minulla olisi toiminnassa jotain ongelmia.
Villasukkavastaavana
Piakkoin Anni alkaa käydä itsensä yksinäiseksi tuntevan vanhemman rouvan luona. – Ensimmäisellä kerralla diakoni tulee mukaan, ja silloin sovimme, kuinka usein tapaamme ja mitä teemme: luemmeko vaikka lehteä, käymmekö kaupassa tai kävelyllä vai juttelemmeko vain.
– Joku ehkä pelkää, että vapaaehtoistoiminnassa joutuu sitoutumaan vuosikausiksi, mutta ei se niin ole. Voi mennä auttamaan vaikka vain yhteen tapahtumaan. Anni toimi villasukkavastaavana Asunnottomien yössä, ja hän on lupautunut avuksi jouluruokailuun, ellei lapsenlapsen koulun joulujuhla osu samalle päivälle.
– On varmasti paljon ihmisiä, jotka olisivat mielellään mukana vapaaehtoistoiminnassa, jos he saisivat tietää, koska, missä ja millaista apua tarvitaan ja keneen voi ottaa yhteyttä, Anni pohtii. – Itse saan avun tarpeista tietoja sähköpostitse. Reagoin tai olen reagoimatta viesteihin. Vaihtoehdoista voi noukkia itselle sopivat.
Tavallisten ihmisten toimintaa
Joskus diakoni ottaa Anniin yhteyttä henkilökohtaisesti ja kysyy kiinnostusta johonkin toimintaan. – Omatuntoni ei kolkuta, jos kieltäydyn, Anni vakuuttaa. – En koe sitä sillä lailla. Jos kaventaa elämänsä liioilla sitoumuksilla, voi muuttua ikäväksi ihmiseksi. Jos jotakin toimintaa ei koe omakseen, sen voi myös lopettaa. Vaikka olisi kuinka velvollisuudentuntoinen ihminen, väkisin ei kannata jatkaa. Henkilökemiat ovat tärkeitä.
Anni arvelee, että joku voi pelätä leimautuvansa, jos lähtee mukaan seurakunnan järjestämään toimintaan. – Minullakaan ei ollut tätä ennen yhteyttä seurakuntaan. Mukana olevat ihmiset ovat kuitenkin aivan tavallisia. He ovat ihmisiä, jotka kokevat, että voivat antaa jotakin toisille ja saavat samalla jotain itselleen. Se on tietysti sinänsä aika kristillinen ajatus – että antaa ja saa.
Maailmassa on paljon tarpeita eikä yksi ihminen voi kantaa kaikkia maailman taakkoja, mutta jos voi olla avuksi edes vähän, se on aina eteenpäin. En halua kyynistyä ja ajatella, että jokaisen täytyy pitää huoli omista asioistaan. Jos voin olla iloksi tai avuksi jollekulle, miksi en tekisi sitä. Itsekin piristyn siitä ja saan hyvän mielen. Ei tulisi mieleenkään lopettaa vapaaehtoistoimintaa.
Eija-Liisa Eriksson
Kuvat Matti Pirhonen
Vapaaehtoistoiminnan koulutusta senioreille
Takana kiireinen työelämä. Mistä tilalle mielekästä tekemistä omaksi iloksi ja muiden auttamiseksi?
Seurakunta järjestää 1.–29.3.2023 keskiviikkoisin klo 13–15 maksuttoman senioriosaajakoulutuksen, jossa tutustutaan seurakunnan vapaaehtoistoimintaan kappeli Pikku-Laurissa (Sibeliuksenkatu 2).
Tarkoituksena on mm. miettiä osallistujan omia vahvuuksia ja osaamisia, antaa valmiuksia ryhmässä toimimiseen ja etsiä oman osaamisen ja voimavarojen kokoinen tehtävä seurakunnassa. Aikaisempaa kokemusta vapaaehtoistyöstä ei tarvitse olla. Ilm. ja tied. vapaaehtoistyön ja viestinnän koordinaattorille p. 044 328 4371, eeva.hietala@evl.fi