Päihdetoimijoiden yhteistyöryhmässä diakoni Jonna Seppälä tutustui Arjaan, Maukkaan ja Tanjaan, jotka tulivat ensimmäiseen tapaamiseen omien ryhmiensä edustajina.
Kaikki kolme pitävät hienona asiana, että Jonna otti yhteyttä. He myös arvostavat sitä, että seurakunta antaa tilansa kokoontumisiin edullisesti. Se kertoo siitä, että seurakunta haluaa auttaa. Vaikka ryhmät kokoontuvat seurakunnan tiloissa, ne ovat uskonnosta riippumattomia.
Arjan puoliso käytti liikaa alkoholia vuosikaudet, ja vaimo teki kaikkensa miehen raitistamiseksi. Lopulta Arja antoi periksi ja ajatteli, että ryypätköön. Jonkin ajan kuluttua siitä mies meni AA:han, raitistui ja alkoi myös ottaa vastuuta perheestä. Siinä vaiheessa Arja alkoi itse voida huonosti. Hän ei enää ollutkaan se parempi ihminen, joka hoitaa asiat. Sitten mies sai kuulla, että alkoholistien läheisille on oma ryhmä, ja Arja löysi Al Anonin. Siitä alkoi hänen parantumisensa. Vaikka puoliso on ollut raittiina jo vuosikausia, ryhmä on Arjalle edelleen tärkeä.
Pari vuotta sitten nyt 27-vuotias Maukka ymmärsi, että haluaa päästä eroon huumeista. Hän pääsi Minnesota-hoitoon, johon kuuluu Nimettömien Narkomaanien eli NA:n toimintaan tutustuminen. Nuorukaisen ennakkokäsitys NA-ryhmäläisistä ei ollut erityisen hyvä, ja hän ajatteli olevansa heitä parempi ihminen – kävihän hän sentään töissä, hänellä oli lapset ja puoliso. Maukka luuli, että kaikki päihderiippuvaiset elävät kadulla ja ovat työttömiä. Tämä luulo on sittemmin karissut. Hän löysi NA:sta ystäviä, joiden elämään päihteet eivät kuulu. Se oli mukava ja turvallinen tunne. Luovuttuaan huumeista hänestä nimittäin tuntui, että kaikki kaverit ja ihmiset ylipäänsä käyttävät jotain päihteitä.
Kun Maukka saapuu haastattelupaikalle, hän saa lämpimän halauksen Tanjalta. Aurinkoisesti hymyilevälle Tanjalle NA on paitsi joukko ystäviä myös terapiaa. Hän tarvitsee NA:ta pysyäkseen erossa huumeista, vaikka edellisestä lankeamisesta on jo hyvin pitkä aika.
Riippuvuusongelmista voi kertoa luottamuksella myös diakonille
Diakoniatyöhön otetaan yhteyttä usein rahaongelmien vuoksi, mutta keskustelun kuluessa saattaa paljastua päihderiippuvuus. Keskusteluissa riippuvuuksista kärsivien kanssa käydään läpi päihteiden mukanaan tuomia ongelmia ja etsitään keinoja raittiuteen ja elämänhallintaan. Jonna osaa myös kertoa esimerkiksi riippuvuuksista kärsivien vertaistuesta.
Lohjalla on ryhmiä alkoholin ja huumeiden väärinkäyttäjille ja näiden läheisille sekä peliriippuvaisille. Addiktien ryhmissä jäsenyydelle on vain yksi edellytys: halu lopettaa käyttäminen. Muita vaatimuksia ei ole. Niissä ei kysytä esimerkiksi, kuinka pitkä aika riippuvuutta on takana. NA:ssa kaikki eivät ole käyttäneet suonensisäisiä huumeita. Kokouksissa käy kaiken ikäisiä. Jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Pakko ei ole puhua, mutta häntä, joka puhuu, kuunnellaan kommentoimatta. Vastuuta ei ole pakko ottaa, mutta tehtäviä on tarjolla. Ryhmiä on sekä avoimia että suljettuja. Avoimeen ryhmään voi mennä kuka vain, olipa riippuvuutta tai ei. Vaikkapa tutustumaan.
Jonna-diakoni lähetti viime syksynä sähköpostia lohjalaisille kolmannen sektorin päihdetoimijoille – edellä mainittujen vertaisryhmien lisäksi ACA:lle eli Alkoholistien Aikuiset Lapset -ryhmälle, seurakunnan Veljespiirille, vapaiden suuntien seurakunnille ja A-kiltaan – ja ehdotti yhteistä tapaamista. Tapaamisen seurauksena syntyi yhteistyöryhmä, jossa on edustaja myös kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluista. Ryhmä haluaa lisätä yhteistyötä eri toimijoiden välillä, jotta avun piiriin hakeutuminen helpottuisi. Ryhmässä suunnitellaan myös yhteistä toimintaa. Osa ryhmäläisistä on esimerkiksi järjestämässä elokuulle riippuvuusteemaista retkipäivää. Kerran ryhmässä vieraili poliisi. Yksi tärkeistä toimintatavoista on tiedotus. Jonna vinkkaa, että jos vielä joku kokee oman ryhmänsä kuuluvan porukkaan, voi ottaa yhteyttä.
Lohjan seurakunta vuokraa tilojaan vertaistukiryhmille edullisesti. Ryhmät haluavat joka tapauksessa maksaa jotain, sillä ne pitävät itsenäisyyttään tärkeänä eivätkä ota vastaan lahjoja. Seurakunta on mukana myös kaupungin ehkäisevän päihdetyön työryhmässä, jonka painopiste nuorissa, perheissä ja varhaisessa puuttumisessa. Lisäksi seurakunta järjestää kaupungin päihdeklinikan ja Yhdessä raittiina ry:n kanssa päihdeongelmaisille vuosittain leirin.
Vietämme diakonian juhlavuotta: syyskuussa tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Suomessa vihittiin virkaan ensimmäinen diakonissa, Matilda Hoffman. Sen jälkeen on moni asia muuttunut, mutta avun tarve ei liene vähentynyt. Diakonia on kokonaisvaltaista auttamista: henkistä, hengellistä ja taloudellista. Diakoninen päihdetyö on osa diakoniaa.
Arjan, Maukan ja Tanjan puheissa toistuu se, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Tämä on myös kantava ajatus jokaisessa vertaistukiryhmässä. Ryhmät ovat uskonnoista riippumattomia, mutta ne jakavat kirkon käsityksen ihmisarvosta.
Jokainen on yhtä arvokas. Siksi kannattaa hakea apua. Toivoa on.
teksti Eija-Liisa Eriksson
kuva Leena Anttila