Kun Jaana Karppinen kävi Sammatissa ensimmäistä kertaa vuonna 2009, viehättävä punainen kirkko jäi hänen mieleensä. Nyt hän on palannut sinne. – Viihdyn täällä pienessä kirkossa, seurakunnassa ja kylässä, hän sanoo.
Hetki sitten Jaana Karppinen vielä lapioi haalarissaan lumia kirkon portailta. Nyt hän kävelee kirkon käytävää mustassa jakkupuvussa. Siinä välissä hän kävi keittämässä kahvit termoskannuun, sillä messun jälkeen juodaan pystykahvit kirkossa.
Sunnuntaiaamut messuineen toistuvat vaihtelevissa keleissä ja kirkkokahvien kera tai ilman. Vuoden kierrossa hautajaiset, kasteet ja häät seuraavat toisiaan. Kirkkoon kokoonnutaan konsertteihin ja seurakunnan tapahtumiin. Jokaista tilaisuutta varten tila valmistellaan kauniiksi.
– Seurakuntamestarin työ sisältää oikeastaan viisi virkaa: suntion tehtävät, kiinteistöhuollon, siivouksen, emännöinnin ja puutarhatyöt, Jaana Karppinen luettelee.
– Suntion työ on niistä näkyvin. Siinä paras anti on ihmisten kohtaaminen ja mahdollisuus auttaa ja palvella.
Uskollisia ystäviä
Jaana Karppinen syntyi 42 vuotta sitten Oulujärven pohjoisrannalla Säräisniemellä, joka kuuluu nykyisin Vaalaan. Kunta oli aiemmin Kainuuta ja nyt Pohjois-Pohjanmaata.
– Olen vanhin kuudesta lapsesta. Kotini ei ollut maatila, mutta meillä oli marjapensaita ja mansikkamaa, ja perunaa viljeltiin myyntiin asti.
Naapurissa asui isän äiti, joka kuului siinä vaiheessa elämäänsä helluntaiseurakuntaan.
– Mummon mukana kuljin seuroissa, ja kerran seurat pidettiin hänen luonaan. Pidin seuroista, koska niissä laulettiin ja soitettiin paljon, Jaana muistelee.
Lapsena Jaanalla oli Raamatun tarinoista kertova Uskollisia ystäviä -kirjasarja, johon kuuluivat myös kasetit.
– Kuuntelin tarinaa kasetilta, käänsin sivua ja katselin kuvia. Se oli niin eläväistä. Daniel leijonien luolassa teki vaikutuksen, koska siinä kuului leijonan karjuntaa. Tarinoista oli myöhemmin apua koulun uskonnon kokeissa. Löysin kirjat täältäkin, seurakunnan lastenkerhon kirjalaatikosta.
– Ennen 1950-luvun aluemuutoksia Säräisniemi oli kuntakeskus. Iso, puinen ristikirkko on rakennettu vuonna 1781. Kävimme kahden kilometrin päässä kirkossa silloin tällöin, ja tietysti aina joulukirkossa ja kauneimpia joululauluja laulamassa. Lauloin seurakunnan lapsi- ja nuorisokuorossa ja olin rippikoulun käytyäni isoisena rippileirillä, Jaana kertoo.
Kyläkouluun oli matkaa kilometri, yläaste ja lukio olivat kuntakeskuksessa viidentoista kilometrin päässä.
Kauas maailmalle
Lukion jälkeen Jaana lähti sadan kilometrin päähän Kajaaniin ja opiskeli Kainuun ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi. Valmistuttuaan hän jatkoi opintoja ja valmistui Kainuun ammattiopistosta puutarhuriksi.
– Sairaanhoitajaksi opiskellessani tein töitä kehitysvammaisten ja vanhusten parissa. Se oli raskasta, mutta pidin työstä ihmisten parissa. Varsinaista kutsumusta sairaanhoitajaksi en tuntenut, mutta se on hyvä ammatti ja olen tehnyt sitä työtä ajoittain.
Kajaanista Jaana lähti muutamaksi vuodeksi Lappeenrantaan. Henkilökohtaisista syistä, hän selittää ja hymyilee. Sieltä matka jatkui Lohjalle. Näinä vuosina kaikista opinnoista oli hyötyä. Lohjalla tuli kokemusta siivousalastakin.
Vuonna 2009 Lohjan seurakunnassa tuli avoimeksi Metsolan siunauskappelin vahtimestarin ja hautausmaan hoitajan toimi. Jaana hoiti tehtävää kuusi vuotta. Hän jatkoi lauluharrastusta ja liittyi kanttori Pirjo Rajalin-Tymuran perustamaan gospelkuoroon, joka sai myöhemmin nimekseen Gospelsolina.
Sitten Jaana halusi nähdä maailmaa. Hän kuuli ystäviltään Pohjois-Thaimaassa sijaitsevasta, Mindfulnessiin pohjautuvasta kansainvälisestä yhteisöstä, jonne ihmiset tulevat maailman eri kolkilta toipumaan elämästä.
– Olin siellä talven vapaaehtoistyössä, lähinnä puutarhassa, jossa osa ruoasta viljeltiin. Sain sieltä ystäviä, joiden kanssa pidämme vieläkin yhteyttä.
Vuonna 2019 maailmanmatkaaja palasi Säräisniemelle. Hän toimi kotikirkon suntiona, ja hänen toivottiin jäävän.
– Kiipesin korkeaan tapuliin. Katselin kotikylän kauniita maisemia ja kauempana kimaltavaa Oulujärveä ja soittelin kelloja, Jaana muistelee.
Viisi virkaa
Aprillipäivänä 2022 Jaana luki työpaikkailmoituksen. Sammatin alueseurakunta etsi seurakuntamestaria.
Niin hän palasi etelään. Koti on kirkonkylällä, jossa ihmiset kotoisasti tervehtivät ja juttelevat kylänraitilla ja kaupassa. Pieni työyhteisö on mukava ja työ monipuolista.
Garderobi on laaja, jakkupuvusta ja sisätyövaatteista toppatakkiin, kuravaatteisiin, haalariin ja huppariin.
Tehtävälista hengästyttää:
Emäntä hoitaa kerran kuussa diakoniaruokailun, johon lämmin ruoka tuodaan Lohjan pääkeittiöstä. Jaanan bravuureita ovat saaristolaisleipä ja pannukakku. Emännän vastuulla ovat myös kahvitukset seurakunnan tilaisuuksissa.
Kiinteistönhoitoon kuuluvat seurakuntatalon ja kirkon perussiivous, seurakuntatalon ikkunoiden pesu ja lattian vahaus kerran vuodessa. Syksyllä Jaana puhdistaa rännit, talvella hoitaa lumityöt ja hiekoitukset. Kesällä hän leikkaa nurmikot ja lisäksi avustaa kukkien istutuksessa, mikäli omat työt sallivat.
– Maalaistyttö on oppinut, että jos ei osaa, ottaa selvää ja opettelee. Minua kiinnostaa ottaa selvää ja ymmärtää, mitä vempeleet ovat ja miten ne toimivat, Jaana sanoo.
Lista jatkuu: Ilmastointilaitteiden suodattiminen huolto ja vaihto. Lämpötilojen tarkkailu. Paloilmoittimien testaus kerran kuussa. Sitä varten ei tarvitse kiivetä tikkailla katonrajaan: hälytyskeskus on kaapissa, ja painikkeista tarkistetaan, että yhteys pelastuslaitokseen toimii.
Sprinklerikeskuksen putkiston paineet testataan kerran kuussa. Tilaan melkein ryömitään, koska kompressori putkistoineen on sijoitettu urkuparven alle.
Tikkaita Jaana tarvitsee, kun hän sytyttää jouluaamuna kirkon kattokruunujen kynttilät.
– Se on harras hetki, joka koskettaa joka kerta, Jaana sanoo.
Ilon ja surun hetkiä
Vanhat esineet ja niiden tarinat kiinnostavat Jaanaa. Hän on mukana Lohjan seurakunnan arvoesineiden inventoinnissa.
– Siirrän Pusulan ja Kärkölän tietoja paperilta sähköiseen rekisteriin. Käyn kuvaamassa esineet ja liitän kuvat tekstitietoihin. Olin innoissani, kun minua pyydettiin tähän projektiin. Olen joskus miettinyt konservaattorin uraakin, Jaana kertoo.
Pieni, persoonallinen kirkko luo ainutlaatuiset puitteet tilaisuuksille.
Hautajaisten järjestäminen tuli Jaanalle tutuksi Metsolan siunauskappelissa.
– Ei minulla ollut tietoa eikä kokemusta kuolemasta, mutta kaikki kävi kuin luonnostaan, hän miettii.
– Omaisille sanon aina, että minulle saa soittaa vaikka kuinka pienestä asiasta. Hautajaisten valmistelu on pitkä prosessi. Käymme ehkä katsomassa hautapaikkaa. Mietin kaiken valmiiksi, jotta läheisten ei tarvitse. Tavallaan ohjaan hautajaispäivän, yritän tukea surevia selkeyden kautta. Uurnan laskussa olen mukana ainoana seurakunnan edustajana. Ja ehkä kesällä tavataan ja jutellaan haudalla.
– Sitten ovat iloiset juhlat, kasteet ja häät. Minulle on kunnia-asia, että saan osallistua ihmisten iloon ja suruun heidän elämänsä tärkeimpinä päivinä.
Teksti Liisa Mantere
Kuva Matti Pirhonen