Reetta Jaatinen ja Kristian Lindström ovat 18-vuotiaita lohjalaisia abeja, jotka ovat monessa mukana.
– Seurakunnan pitäisi avoimesti ja rohkeasti lähteä tekemään uutta ja mennä sinne, missä ei vielä olla. Silloin tavoitetaan uusia ihmisiä. Seurakunnalla on paljon annettavaa, ja kaikkein tärkein on toivo, he sanovat.
Reetta Jaatinen ja Kristian Lindström ovat kasvaneet Lohjalla kodeissa, joissa kunnioitetaan perinteitä. Niihin kuuluu kirkossa käyminen jouluna, mutta muuten harvemmin.
Lapsena Reetta kävi seurakunnan kerhossa. Liikunnallisena ja ratsastusta harrastavana hän hakeutui Heini Nikanderin Pikku-Syötteellä pidetylle urheilulliselle rippikoululeirille, jossa vaellettiin tuntureilla.
– Riparin jälkeen olen toiminut isosena joka vuosi ja päätynyt sen myötä seurakunnan nuorten hallitukseen, NuHaan, ja muihinkin juttuihin, Reetta kertoo.
Lukemista harrastava Kristian kävi rippikoulun Heponiemessä, pappina oli Pia Korpijaakko. Se oli hyvä kokemus, mutta hän etsiytyi kuitenkin ensiksi Lohjan kaupungin nuorisotyön, Nuoren Lohjan piiriin.
– Kaksi vuotta sitten seurakunnan nuorisotyöntekijä Teemu Kuivalainen ryhtyi rakentamaan seurakunnan ja kaupungin yhteistä projektia. Eksyin siihen mukaan ja Teemusta tuli hyvä kaverini. Opin häneltä uuden harrastuksen, miniatyyripelit ja figuurien maalaamisen.
Projektissa seurakunnan nuorten toiminta tuli tutuksi, ja Kristian houkuteltiin nuorten hallitukseen.
– NuHa tekee yhteistyötä seurakuntaneuvoston kanssa. Jos esimerkiksi haetaan uutta nuorisotyöntekijää, joku NuHalaisista valitaan mukaan tekemään työhaastattelua. Nuoret ideoivat tapahtumia ja leirejä ja suunnittelevat NuHan vuosibudjetin. Rahoilla on hankittu Lindkullaan rentouttava hierontatuoli ja biljardipöytä, Reetta kertoo.
Joulumarkkinoilla tapulin glögimyynnin hoitavat nuoret, ja hallitus päättää, mihin tulot menevät. Viime vuonna tuettiin Lohjan eläinsuojeluyhdistys Lesyn toimintaa. Edellisvuonna rahat annettiin Hope Lohjalle käytettäväksi vähävaraisten nuorten harrastuksiin.
Vuosittain pidetään nuorten joulujuhla, joka alkaa jumalanpalveluksella Pyhän Laurin kirkossa ja jatkuu puurojuhlana seurakuntakeskuksessa. Ohjelmasta vastaavat nuoret. Kahtena vuotena on kokoonnuttu Lindkullaan katselemaan Euroviisuja.
– Ohjaajat ovat avoimia meidän ideoille, nuoret kiittelevät.
Reettaa kiinnostaa Vihdin seurakunnan nuorisotyön eli Sankarlan järjestämä Kasvu-messu, joka järjestetään joka perjantai Nummelan seurakuntakeskuksessa.
– Se vaikuttaa yhteisölliseltä toiminnalta, siinä yhdistyvät toiminta ja usko. Saataisiinko Lohjallekin jotain sellaista, Reetta ehdottaa.
Rippikoulusta saa kavereita
Reetalle ja Kristianille rippikoulu jäi mieleen kokemuksena, jossa tutustui uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin. Asiat tuotiin nuorten tasolle hyvin ja erilaisista näkemyksistä keskusteltiin.
– Periaatteessa sä menet rippikouluun siksi, että vahvistat sun uskoa. Mutta ei se kuitenkaan monesti niin mene, vaan rippikouluun tullaan, koska sieltä saa kavereita. Se on kokemus itsessään ja kuuluu asiaan. Iltahartaudet ovat isosten tekemiä, niissä kuulee heidän tarinoitaan. Rippikoulua käyvän nuoren elämässä avautuu uusia näkökulmia. Jos tulee avoimin mielin ja heittäytyy mukaan, saa enemmän, sanoo Reetta, joka on ollut isosena jo kolmena kesänä.
– Viime kesänä vastasin muista isosista, ja samassa tehtävässä olen tulevana kesänä. Minusta on hienoa päästä luomaan leirin yhteishenkeä. Fiilis on erilainen joka leirillä.
Rippikoululeirit, lastenkerhot, messut – seurakunta on sitä, mitä ihmiset siellä tekevät, Kristian muistuttaa.
– Itselleni se on tosi arvokas ajatus.
Etsitään sieltä missä ei vielä olla
Kirkossa käydään yhä vähemmän. Reetalla ja Kristianilla ei ole valmista reseptiä penkkien täyttämiseen.
Reetta arvostaa ja kunnioittaa perinteitä eikä haluaisi, että messuja ja niiden musiikkia uudistetaan rajusti.
– Kirkko on erkaantunut arkielämästä, koska se ei enää saa paljon näkyä. Ymmärrän, ettei esimerkiksi koulussa saa olla mitään tunnustuksellista, mutta voisivatko uskonnot kuitenkin olla esillä jotenkin?
Kristian jatkaa:
– Jos vanhemmat eivät käy kirkossa, sinne on todella hankala itse löytää. Yhteiskunta on lähtenyt rakentumaan siihen suuntaan, että seurakunnalla ei ole yhtä suurta osaa kuin ennen, mutta hengellisyys kyllä mielestäni pysyy ihmisten elämässä yhtä vahvasti edelleen. Se vain näkyy eri tavalla. Ihmiset eivät harrasta tunnustuksellista uskontoa, vaan enemmänkin vapaaoppista ja arvopohjaista. He saattavat tuntea, että usko on läsnä elämässä, vaikkei käydä kirkossa.
Esimerkiksi suvivirsi ja Enkeli taivaan kuuluvat vahvasti suomalaiseen kulttuuriin, ja joistakin perinteistä on hyvä pitää kiinni, nuoret sanovat.
Reetta pohdiskelee, että länsimainen kulttuuri oikeuskäsityksineen pohjautuu lopulta kristinuskon arvoihin.
– Mihin piirretään raja, jos lähdetään systemaattisesti karsimaan viittauksia kristinuskoon? Mitä jää jäljelle?
– Avainkysymys on, miten me löydetään ne, jotka eivät vielä ole mukana. Teemu Kuivalainen on edistänyt tätä asiaa loistavasti yhteisprojektissa Nuoren Lohjan kanssa. Ei kangistuta vanhoihin kaavoihin. Valmiin kuplan sisältä ei löydy uusia ihmisiä. Kannattaa etsiä sieltä, missä me ei vielä olla. Keskittyisin siihen, Kristian sanoo.
Seurakunnan pitäisi lähteä kokeilemaan asioita rohkeasti, Reetta ja Kristian kannustavat.
Ihmisten seurakunta
Itsenäisyyspäivä on tärkeä kummallekin. Reetan perheellä on mökki itärajalla.
– Olen käynyt siellä kesälomilla. Venäjän rajan läheisyydessä näkyy sodan muistomerkkejä. Kotona on aina korostettu itsenäisyyttä. Isäni on toiminut rauhanturvaajana kriisialueilla. Lapsesta alkaen olen katsonut televisiosta itsenäisyyspäivänä Tuntemattoman sotilaan.
Klassikko kuuluu myös Kristianin itsenäisyyspäivään.
– Mieleen nousee Venäjä ja maailman tilanne, mutta ympäristöasiat huolestuttavat melkein enemmän. Ilmastonmuutokseen herättiin myöhään.
Ahdistuminen ei auta ketään, vaan jokaisen pitää tehdä omassa arjessaan, minkä voi, kumpikin toteaa.
Joulu tulee taas. Sitä juhlitaan perheen ja suvun piirissä ja käydään joulukirkossa.
– Vietetään aikaa läheisten kanssa. Joulu on rauhoittumisen aikaa, Kristian sanoo.
Vapaa-ajalla nuorille on tarjolla monenlaista, mutta mikä pitää kiinni seurakunnassa?
– Se on paikka, johon voi tulla, kun elämässä on vaikeaa. Voi löytää vertaistukea. Keskustella elämästä ja kuolemasta. Aina löytyy ihmisiä, joiden kanssa voi puhua, jotka on siihen koulutettu ja joilla on omia kokemuksia. Seurakunnassa on tekemisen meininki, yritetään tehdä asioita paremmin. Se on ihmislähtöistä toimintaa. Seurakunnassa tärkeintä ovat ihmiset, joita siellä kohtaa, ne tutut nuorisotyöntekijät ja muut, Kristian miettii.
Reetta mainitsee seurakunnan sanomasta yhden asian, joka kantaa eteenpäin ja antaa rohkeutta:
– Se tulee esiin Raamatustakin, jos sitä alkaa selailla. Isoin asia on toivo. Se on tärkein kaikista.
Reetta Jaatinen, 18, Lohjan Yhteislyseon lukio.
Tulevaisuus: suoraan opiskelemaan tai välivuosi. Metsätieteet, yhteiskunta- ja valtiotieteet sekä teologia kiinnostavat. Seurakunnan nuorten hallituksen NuHan puheenjohtaja. Kaupungin nuorisovaltuuston puheenjohtaja. Kiinnostunut myös puoluepolitiikasta.
Kristian Lindström, 18, Ressun lukio, Helsinki.
Tulevaisuus: armeija. Tuotantotalous ja kauppatieteet kiinnostavat. Seurakunnan nuorten hallituksen NuHan ja kaupungin nuorisovaltuuston jäsen. Kiinnostunut myös puoluepolitiikasta. Leader Ykkösakselin nuorisojaostossa. Leader-toiminnan neuvonta- ja rahoitusohjelmalla pyritään kehittämään maaseudun nuorten asioita ja edistämään yritteliäisyyttä.
Teksti Liisa Mantere
Kuva Matti Pirhonen