Kynänterä liukuu himmeällä paperilla.
Muste on tummaa, sanat piirtyvät vakaasti.
Käsiala on kaunista, tasapainoista.
Välillä professori lepuuttaa silmiään.
Katselee tutulle Haarjärvelle, lapsuuden maisemaan.
Elias Lönnrot oli opetellut lukemaan viiden vanhana, virsikirjasta.
Virsikirja, vuoden 1701 suomennos, oli monen kodin ainoa painettu kirja.
Elias Lönnrot saa mieluisan kutsun
Vuonna 1862 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston suomen kielen professori Elias Lönnrot (9.4.1802–19.3.1884) jäi täysinpalvelleena eläkkeelle. Hän muutti takaisin kotiseudulleen Sammattiin, ensin Nikun taloon ja vuonna 1876 Lammin erämaatalon rauhaan.
Arkkipiispa Edvard Bergenheim (18.9.1798–10.2.1884) vieraili Nikulla huhtikuussa 1863 ja pyysi Lönnrotia virsikirjakomitean puheenjohtajaksi.
Lönnrot oli itseoikeutettu tehtävään, olihan hän arvostettu suomalaisen runouden ja runomittojen tuntija ja taitaja. Virsikirjan uudistamisesta tuli mieluisa, loppuelämän mittainen työ. Korjauksia virsiteksteihin Lönnrotin kerrotaan tehneen vielä kuolinvuoteellaan.
Virsikirjan uudistaminen oli ollut vireillä kauan. Lönnrot oli kirjoittanut siitä Literaturbladet-lehdessä jo 1847. Uudistustyön edetessä hän selvitteli työn periaatteita ja tavoitteita artikkelissa Kertomus suomalaisen virsikirjan toimesta (Kirjallinen kuukausilehti 1869:3).
Lönnrot kiinnitti huomiota ontuviin runomittoihin, koronpolkuun, jossa sanan painotus ja sävellys eivät osu kohdalleen. Lyhennetyt sanat, ruotsinkielisessä tekstissä ordstumpar, ”sananpätkät”, olivat liian yleisiä.
Lönnrot totesi, että monet tekstin ongelmat korostuvat laulettaessa. Virret on tehty laulettaviksi, ja siksi niiden pitää olla sujuvasti sanoitettuja.
Virsikirja on osa jatkumoa
Suomen kielen kehitys alkaa Mikael Agricolan ABC-kirjasta. Kun tutkii vanhimpia kirjoja – niiden näköisversioita – tekee monta aikamatkaa. Präntätyt sivut kertovat kielen ja oikeinkirjoituksen vakiintumisesta, aiheiden monipuolistumisesta, kirjapainotaidon kehityksestä, suomalaisuuden ja suomalaisen itsetunnon vahvistumisesta.
Vuoden 1517 reformaatio muutti luterilaisen jumalanpalveluksen sävyä. Kansa sai osallistua, laulaa jumalanpalveluksessa omalla kielellään. Kansankielisten jumalanpalvelusten tarpeisiin ei ollut riittävästi virsiä, niitä oli saatava lisää. Martin Luther (1483–1546) kirjoitti ja muokkasi virsitekstejä, joista osa sovitettiin vanhoihin, tuttuihin sävelmiin. Säveltäjänä oli Johann Walter, mutta myös Luther teki sävellyksiä.
Uudet virret julkaistiin ensin arkeille painettuina, myöhemmin ne koottiin kirjaksi. Vuonna 1524 ilmestyi ensimmäinen Lutherin virsikirja, Enrichiridion. Vuonna 1534 Wittenbergin laulukirjasssa julkaistusta Martin Lutherin 15-säkeistöisestä jouluvirrestä Vom Himmel hoch, da komm ich her tuli pian suosittu.
Lutherin varhaisinta virsikokoelmaa on tutkinut saksalainen Friedrich Zelle. Hän kertoo 1905 julkaistussa kirjassaan eräästä ongelmasta: kaikki kirjapainot eivät suoriutuneet nuottien painamisesta. Nuottiviivastot painettiin ensin punaisella värillä, ja sen jälkeen nuottimerkit painettiin niiden päälle mustalla. Zellen mukaan oli vaikea saada merkit osumaan täsmälleen oikeille viivoille.
Martin Luther oli todennut, että samaa sävelmää voidaan käyttää useamman kerran: kun sävelmä on tuttu, painotyö onnistuu paremmin ja seurakuntalaisten on helpompi laulaa. Virsi ei saanut olla liian vaativa laulettava, ja joitakin Waltherin sävellyksiä piti yksinkertaistaa.
Suomeksi Lutherin jouluvirsi on julkaistu jo 1605 Hemminki Maskulaisen virsikirjassa, 12-säkeistöisenä. Koko kansan se tavoitti vuoden 1701 virsikirjassa. Teksti alkoi sanoin Enkel’ paimenill’ puhui sanoill’ näill’
Virsikirjakomitean jäsenenä ollessaan Elias Lönnrot laati useita virsiehdotuksia. Hän muokkasi tekstejä, suomensi niitä ja sepitti omia virsiä. Ehdotuksistaan hän julkaisi vuosina 1864–1880 virsikokoelmia; uusi virsikirjalaitos ilmestyi vielä 1883.
Lönnrot suomensi Lutherin jouluvirren kaikki 15 säkeistöä ja julkaisi ne 1872 kirjassaan Suomalainen Wirsikirja wäliaikaiseksi tarpeeksi. Virsi alkaa suomennoksessa Taivaasta ilosanoman Mä tulin ilmoittamahan.
1800-luvun sanat ja sanakirjat
Elias Lönnrotin suomennos Martin Lutherin jouluvirrestä on raikas ja sujuva. Se vastaa hyvin alkutekstiä. Teksti on hieno osoitus laatijansa kielentajusta ja sanavarastosta.
Suomentajalle oli 1800-luvulla tarjolla hyvin vähän nykykääntäjälle tuttuja apuvälineitä, sanakirjoja tai oppaita. Yhteydet ulkomaille olivat hitaat ja hankalat.
Lönnrot oli monipuolinen tiedemies ja laajalti perehtynyt aikansa tieteelliseen kirjallisuuteen. Hänen tiedetään tutkineen 1826 julkaistua Renvallin teosta Suomalainen sana-kirja, jossa suomen sanat on selitetty latinaksi, osittain myös saksaksi.
Kristfrid Ganander oli 1787 laatinut laajan sanakirjan, jonka käsikirjoitusta käytettiin tieteellisissä piireissä. Painettuna se ilmestyi ensimmäisen kerran vuosina 1937–1940.
Keskusteluoppaita ja aiheen mukaan järjestettyjä sanastoja oli olemassa, mutta nykyaikaisten sanakirjojen aika alkoi vasta vuosisadan vaihteessa.
Elias Lönnrot perusti Sammattiin kirjaston vuonna 1863. Hänen lahjoittamansa kirjat on talletettu muistokokoelmaan, johon sisältyy eri alojen kirjallisuutta, mutta ei muita sanakirjoja kuin Lönnrotin eläkevuosien suurtyö Suomalais-Ruotsalainen sanakirja (1874–1880).
Suloinen Jesunen
Elias Lönnrotin virsitekstissä Jeesuksesta puhutaan nimellä Jesunen. Sana on suomennos saksan diminutiivimuodosta Jesulein – pieni Jeesus.
7. Katsopas mitä heinissä
Nyt näet tuolla seimessä!
Ken on tuo lapsi pienonen!
Se ompi armas Jesunen.
8. Nyt terve sulle, Jesunen,
Kuin tulit maille syntisten,
surkeutehen suurehen!
Sua kuinka siitä kiittänen?
10. Jos hopiassa, kullassa
Kiiltäisi koko maailma,
Ei sekään sulle, Jesunen,
olisi vuode vertainen.
Elias Lönnrot suomensi Lutherin kaikki 15 säkeistöä. Julius Krohn (1835–1888) lyhensi tiedemiehen tarkkuudella laadittua virsitekstiä ja luopui sanasta Jesunen. Vuoden 1886 virsikirjassa säkeistöjä on kymmenen. Rakastettu virsi on säilynyt samanlaisena, sitä on myöhempien uudistushankkeiden yhteydessä muutettu vain vähän. Numerokin on tuttu 21.
Pian on joulu! Veisataan yhdessä!
Lähteitä
Jos kiinnostuit vanhoista virsistä:
Vanha virsikirja on julkaistu Tauno Väinölän toimittamana kirjana vuonna 1995.
Kirja kuuluu Hengen tie ‑sarjaan, ja se on painettu Pieksämäellä.
Jouluvirren alkuperäinen teksti on luettavissa Kotimaisten kielten keskuksen julkaisemasta Vanhan kirjallisuuden korpuksesta. https://kaino.kotus.fi/korpus/vks/meta/virret/wk1701_rdf.xml
Lönnrotin virsikirjatyöstä on julkaistu useita kirjoja.
Aarne Anttila: Elias Lönnrot – elämä ja toiminta I–II, 1931–35, uusi painos 1985.
Kirjan toisessa osassa Anttila selvittelee virsikirjatyön vaiheita.
Elias Lönnrotin Valitut teokset ‑kokonaisuuden neljänteen osaan on koottu Lönnrotin virsikirjatyöhön liittyviä artikkeleita ja valikoima virsiehdotuksia. Lönnrotin Valitut teokset on toimittanut Raija Majamaa. Kirjasarja on ilmestynyt 1990–1993.
Lutherin teksti nykysaksaksi Lönnrotin suomennos 1872
1. Vom Himmel hoch, da komm ich her. Taivaasta ilosanoman
Ich bring’ euch gute neue Mär, Mä tulin ilmoittamahan
Der guten Mär bring ich so viel, Sanoman sangen suloisen,
Davon ich singn und sagen will. Siis sitä nyt mä veisannen.
2. Euch ist ein Kindlein heut’ geborn Neitseestä puhtahasta nyt
Von einer Jungfrau auserkorn, On lapsi teille syntynyt;
Ein Kindelein, so zart und fein, Se lapsi kaunis, pienonen
Das soll eu’r Freud und Wonne sein. Tuo ilon teille ikuisen.
3. Es ist der Herr Christ, unser Gott, Hän Jumalamme Herramme
Der will euch führn aus aller Not, On Kristus teidän turvanne;
Er will eu’r Heiland selber sein, Hän tuli teitä auttamaan,
Von allen Sünden machen rein. Synneistä vapauttamaan.
4. Er bringt euch alle Seligkeit, Hän tuopi teille autuuden
Die Gott der Vater hat bereit, Tahdosta Isän’s armoisen,
Daß ihr mit uns im Himmelreich Niin että ynnä taivaassa
Sollt leben nun und ewiglich. Ijäti saatte iloita.
5. So merket nun das Zeichen recht: Merkiksi olkoon teille se;
Die Krippe, Windelein so schlecht, Seimessä lapsen löydätte
Da findet ihr das Kind gelegt, Makavan kapaloittuna,
Das alle Welt erhält und trägt. Ehk’ on maan, taivaan haltia.
6. Des laßt uns alle fröhlich sein Niin käykäm kanssa paimenten
Und mit den Hirten gehn hinein, Jo katsomahan riemuiten
Zu sehn, was Gott uns hat beschert, Mitä nyt meille Jumala
Mit seinem lieben Sohn verehrt. Soi pojassansa armaassa.
7. Merk auf, mein Herz, und sieh dorthin! Katsopas, mitä heinissä
Was liegt dort in dem Krippelein? Nyt näet tuolla seimessä?
Wes ist das schöne Kindelein? Ken on tuo lapsi pienonen
Es ist das liebe Jesulein. Se ompi armas Jesunen.
8. Sei mir willkommen, edler Gast! Nyt terve sulle, Jesunen,
Den Sünder nicht verschmähet hast Kuin tulit maille syntisten,
Und kommst ins Elend her zu mir, Surkeutehan suurehen,
Wie soll ich immer danken dir? Sua kuinka siitä kiittänen?
9. Ach, Herr, du Schöpfer aller Ding, Ah, Herra, joka kaikki loit,
Wie bist du worden so gering, Kuink’ alentaa noin itses voit.
Daß du da liegst auf dürrem Gras, Valita sias seimehen
Davon ein Rind und Esel aß! Pahnoille luontokappalten!
10. Und wär’ die Welt vielmal so weit, Jos hopiassa, kullassa
Von Edelstein und Gold bereit’, Kiiltäisi koko maailma,
So wär sie doch dir viel zu klein, Ei sekään sulle, Jesunen
Zu sein ein enges Wiegelein. Olisi vuode vertainen.
11. Der Sammet und die Seide dein, Samettina ja silkkinä
Das ist grob Heu und Windelein, Sull on nyt tukko heiniä,
Darauf du König groß und reich Mut niissä loistat kuitenkin
Herprangst, als wär’s dein Himmelreich. Kuin taivaan Herra korkehin.
12. Das hat also gefallen dir, Näin näytät esimerkilläs
Die Wahrheit anzuzeigen mir: Ett’ ei sun auta edessäs
Wie aller Welt Macht, Ehr und Gut Maailman kulta, koreus
Vor dir nichts gilt, nichts hilft noch tut. Sen kunnia ja korkeus.
13. Ach, mein herzliebes Jesulein, Ah Jesunen, mun Herrasen’,
Mach dir ein rein, sanft Bettelein, Tee siakses mun sydämen’,
Zu ruhen in meins Herzens Schrein, Siit’ älä siirry milloinkaan,
Daß ich nimmer vergesse dein. Ett’ iloita saan ainiaan.
14. Davon ich allzeit fröhlich sei, Sä sydämessän’ asuva
Zu springen, singen immer frei Mua murheissani lohduta,
Das rechte Susaninne schon, Äl’ ylön anna tuskassa,
Mit Herzenslust den süßen Ton. Ain’ yllä pidä uskossa!
15. Lob, Ehr sei Gott im höchsten Thron, Nyt kiitos olkoon Jumalan,
Der uns schenkt seinen ein’gen Sohn. Jok’ antoi poikans’ ainoan!
Des freuen sich der Engel Schar Siit’ enkelitkin iloissaan
Und singen uns solch neues Jahr. Uut’ aikaa meille toivottaa.
Teksti Liisa Laurila