Kuplissa
Reilut kaksi vuotta sitten päädyimme kupliin. Sen piti kestää pari viikkoa. Vieläkö muistat alkuaikojen tyrmistyksen ja epävarmuuden? Sulkeuduimme koteihimme, kävimme kaupassa pikaisesti, maskit suojina. Työmatkat lyhenivät ja etäyhteydet otettiin käyttöön. Teamsit, Zoomit ja monet muut palaverinpitomenetelmät tulivat tutuiksi. Käsidesiä kului ja etäisyyksiä pidettiin. Koteihin keittiön pöydän kulmalle, sohvapöydän nurkkaan ja vaatehuoneen perukoille improvisoitiin työhuoneita ja koululaisten työpisteitä. Lounaasta kertoi mikron kilahdus tai ruokalähetin ovikellon soitto.
Kahteen koronakuplavuoteen liittyy monenlaista. Tapasimme läheisiä ikkunan takaa, soittelimme puhelimella. Hoivakodeissa emme saaneet käydä, mutta kuorolaiset kävivät kanttoreiden kanssa kotien ulkopuolella laulamassa. Huomaan yhteyden toisiin ihmisiin heikentyneen ja toisiin vahvistuneen.
Turhauduimme kupliin, mutta samalla pelkäsimme oman kuplamme puhkeamista ja taudin tarttumista. Kaipasimme ihmisiä, mutta toisinaan ahdistuimme toisten läheisyydestä.
Tätä kirjoittaessani näen maailman synkät kuplat, jotka synnyttävät uusia raja-aitoja, väkivaltaa ja sotaa. Viime päivien tapahtumat Ukrainassa luovat sellaisia ennakkoasenteiden kuplia, joita puhkotaan vielä sukupolvia myöhemmin.
Usko voi olla kupla, joka torjuu, tai se voi kutsua luokse. Kummassa todellisuudessa elän? Kerran ristin mies puhkaisi pahuuden synkän kuplan. Huomaan tarvitsevani ihmettä – oman kuplani puhkaisemiseen. Huomaan monen puhkaisseen kuplansa ja ojentaneen auttavan kätensä. Olisiko hyvä ensin ristiä kädet ja sen jälkeen ojentaa ne avoimena vastaanottamaan lähimmäinen? Käsidesillä tai ilman. Ylösnousseen seurassa.
Juhani Korte
kirkkoherra