Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan muun muassa nuorten moottoripajoja, joita on Suomessa kaikkiaan 35.
Yksi niistä on Lohjalla, Kierrätyskeskuksen vieressä. Avoinna se on lauantaisin, jolloin paikalla on nuoria korjaamassa mopojaan sekä ohjaajia, jotka voivat keskustella mopojen korjaamisesta tai mistä muusta tahansa nuoria askarruttavista asioista.
Muutenkin vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen teema on koronapandemian seurauksista kärsivien lasten ja nuorten auttaminen – niin Suomessa kuin maailmallakin.
Lohjan moottoripaja on avoinna lauantaisin kello 13-16. Se on tarkoitettu 13-17 -vuotiaille nuorille. Nuoret voivat tulla sinne roplaamaan mopojaan ja nekin voivat tulla, joilla ei ole mopoa. Moottoripajalla on kaksi mopoa, joita voi rassata. Lisäksi pajalla on karting-autoja (eli mikroautoja) ja yksi oikea auto, jota tällä hetkellä kunnostetaan kilpa-autoksi. Niillä voi kilpailla eri puolilla Suomea olevien moottoripajojen ajopäivissä. Lisäksi nuoret saavat niissä kokemusta autojen ja mopojen käsittelystä. Moottoripajalaiset käyvät myös Vihdissä ajelemassa kartingautoilla.
Moottoripajassa annetaan nuorille paikka, johon tulla, oli mopoa tai ei, sanoo nuoriso-ohjaaja Taisto Soini.
Soini on moottoripajan toinen vetäjä. Jan Böckerman on toinen moottoripää.Moottoripääksi kutsutaan henkilöä, jolla on autonasentajan koulutus tai joka muuten tuntee moottorit erinomaisesti. Osaamista tarvitaan, kun etsitään moottorista vikaa. Moottoripäät tietävät, mitä moottorin sisällä tapahtuu ja mitä se vaatii, että moottori saadaan kuntoon, Soini kertoo.
Moottoripajalla on illoissa aina kolme ohjaajaa. Mukana on toistakymmentä vapaaehtoista, ja kaikkiaan moottoripajan toimintaa järjestämässä on parikymmentä aikuista. On tärkeää, että moottoripajalla on turvalliset aikuiset ja muutenkin turvallinen ympäristö. Pajaohjaajat ovat käyneet moottoripajaohjaajakoulutuksen.Tavoitteena on, että moottoripaja kasvattaa nuoria aikuisuuteen ja niihin haasteisiin, mitä siellä on, Soini kertoo.
Toiminnan ytimenä on dialogisuus: nuoret oppivat, miten keskustellaan ja kuunnellaan. Juuri dialogiin tarvitaan aikuisia. Keskusteluja voidaan käydä yhtä hyvin rasvamontussa, makkaragrillin ääressä tai kahvikupillisten ääressä.Tässä täytyy kuunnella ohjeet. Jos ne jättää kuuntelematta, voi tulla sutta ja sekundaa. Lisäksi täytyy keskittyä ja miettiä, mitä tekee, Soini kertoo.
Moottoripajassa täytyy opetella tekemään perusasiatkin: tarkistaa, että pultit ovat kireällä ja että esimerkiksi tiivisteet on laitettu paikalleen.Kaikki osat, jotka on otettu irti, täytyy laittaa käänteisessä järjestyksessä takaisin, että kaikki tulee laitettua. Jos moottoria ei ole kiinnitetty, se saattaa tippua vauhdissa pois, Soini sanoo.
Kohti aikuisuutta
Soinin mukaan moottoripajalla opitaan elementtejä, jotka kasvattavat nuoria yhteiskuntaan ja joita aikuisena täytyy ymmärtää.
Nämä ovat työkaluja aikuisuuteen, jossa isä ja äiti eivät ole tukemassa, tai eivät välttämättä ole enää olemassa, Soini sanoo.
Moottoripajalla nuoret oppivat käytännössä ongelmanratkaisutaitoja. Kun esimerkiksi mopo ei käy, tutkitaan että miksei.
Nuoriso-ohjaajalle mopo ja auto ovat työkaluja, samoin kuin nuorisotalon biljardipöytä, jonka ääressä käydään keskusteluja.Moottoripaja on nuorille kasvuympäristö. Kun tulee onnistumisia niin kehutaan. Kun taas tulee epäonnistumisia niin mietitään, miksi tämä moottori ei toimikaan. Syyt ja seuraukset ovat tässä tärkeitä ja onko kaikki tehty ohjeiden mukaan. Se on kasvattavaa, Soini sanoo.
Nuorisopajassa vapaaehtoisena toimiva Sami Ibrahim kertoo, että Lohjan moottoripaja on mukana valtakunnallisessa Lasten ja nuorten keskuksen koordinoimassa moottoripajatoiminnassa. Paikallisia yhteistyökumppaneita ovat Lohjan kaupungin nuorisotyö ja Asemakirkko, jolta on saatu kaksi kartingautoa.
Ibrahim itse opiskelee Kanneljärven opistolla nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi.Muutenkin nuorten auttaminen on lähellä sydäntäni, Ibrahim kertoo. Hän on moottoripajan somevastaava.
Hän kertoo, että moottoripajalla painotetaan liikenneturvallisuutta. Mopoja ei edes koeajeta ilman kypärää. Lisäksi yhteisöllisyys on siellä tärkeää.Keskustelemme paljon liikennekulttuurista ja liikenneturvallisuudesta, esimerkiksi mahdollisista vaaratilanteista, Soini kertoo.
Bensaa palaa, toistaiseksi
Kaikissa mopoissa on bensamoottorit. Tulossa ovat sähköllä kulkevat moottoripyörät ja sähkömoottorilla varustettuja polkupyöriä on jo paljonkin. Silti kuluu aikaa, ennen kuin autoista suurin osa kulkee sähköllä. Yksi sähköllä kulkeva kuljin on tullut tutuksi moottoripajallakin: siellä on korjattu yksi sähköpotkulauta. Sähköautoihin perehdytään, kun ne yleistyvät.
Moottoripajat ovat keräyskohteina siksi, että mopoihin voidaan tarvita sytytystulppia, tulpanjohtoja ja muita osia. Suurempia kuluja aiheuttavat moottoripajojen autot. Esimerkiksi Lohjan moottoripajalla on mennyt Honda Accordin kisakuntoon saattamiseen on mennyt tuhat euroa kuppi-istuimiin ja turvavöihin. Lisäksi Hondaan tehdään turvakaaret. Kisoissa myös kypärät ja ajohaalarit ovat tarpeen.
Taustana keräyskohteelle on, että korona-aikana on ollut huoli nuorista ja heidän syrjäytymisestään. Yksinäisyyttä esiintyy. Moottoripajassa nuoret kohtaavat toisia nuoria ja saavat yhteisöllisen ja mielenkiintoisen ympäristön, Soini sanoo.
Aleksanteri Hirvonen kertoo, että puolen vuoden aikana moottoripajalla hän on oppinut paljon autoista ja mopoista.Tykkään ajaa kartingia ja olen esimerkiksi nastoittanut kartingautojen renkaita, Hirvonen kertoo.
Rico Hammarbergin mielestä parasta moottoripajalla on ollut mopojen ja autojen korjaaminen. Tekniikasta kiinnostunut Kristofer Virkkula vei oman moponsa moottoripajalle, koska se ei lähtenyt käyntiin. Vika lienee ollut suurempi, koska moposta valui bensaa.
Teksti ja kuva Matti Pirhonen
Tänä vuonna Lohjan seurakunnan osuus, joka on 20 % saamastamme keräystuotosta, käytetään nuorten moottoripajatoiminnan tukemiseen. Kotimaiselle yhteistyökumppanille Lasten ja nuorten keskukselle tulee 20 % tuotosta ja 60 % kehittyvien maiden lasten ja nuorten auttamiseksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Lisätietoja ja video piispan vierailusta, ks. www.lohjanseurakunta.fi/osallistu/yhteisvastuu