Keskiajan lohjalaiselle erilaiset henkiolennot, niin hyvät kuin pahat, olivat todellisia. Elettiin kaukana nykyajan tieteellisen tiedon maailmasta. Elettiin aikaa, jolloin vanha kansanusko ja uusi oppi Kristuksesta olivat molemmat elävää perinnettä. Ihmismielessä lopputulemana oli usein käytännön tarpeita palveleva sekoite. Pyhän Laurin kirkon kuvat tarjosivat tälle pohdinnalle runsaasti aineksia.
Oletkos perkeleen vai Kristuxen palvelusväkeä?
Ihminen tekee syntiä
Jo asehuoneen maalaukset asettavat kirkkoon astujan tuon valinnan eteen. Keskiajalla miesten ja naisten roolit erosivat toisistaan suuresti. Kaikki joutuivat kuitenkin miettimään elatuksen murheita. Kaikki unelmoivat vaurauden kasvattamisesta. Hevosmarkkinoilla lohjalaiset isännät halusivat jo kauan raataneista hevosistaan korkean hinnan. Paholainen ehkä kuiski ohjeita. Pienellä vilpillä hevosen saattoi saada varsin virkuksi.
Miksi siis ei käyttäisi tuota keinoa? Suorasukaisemmin asehuoneen maalaus kertoo siitä, miten naiset seurasivat paholaisen neuvoja. Voin myynnistä rahaa toivova emäntä on vanhan kansanuskon pauloissa. Hän on valmistanut itselleen paran, apuolion, jonka on saanut eläväksi loitsulla. Para käy nuolemassa kerman naapurien lypsykiuluista ja kuljettaa sen emännälleen.
Vauraus lisääntyy, mutta onko oikein tavoitella sitä pimeyden voimien avulla? Tämän kysymyksen äärelle ihmiset haluttiin asettaa maalauksella. Vastakkainen seinä tarjoaa vastauksen: Kristuksen haavoista vuotava veri sovittaa synnit. Armoa tarjotaan paholaisenkin palveluksessa olleelle.
”Mene teste wlos / sine sastainen Perkele / ia anna sille pyhelle Hengelle sia / henen Woimans cautta”
Paholaisen ammottava kita
Näillä sanoilla Lohjan kirkkoherra Tuomas Gregoriuksenpoika aloitti lasten kasteet vuodesta 1549 alkaen. Ensimmäinen suomenkielinen kirkkokäsikirja oli saatu käyttöön, mutta samoin olivat Tuomas Gregoriuksenpojan katoliset edeltäjät messunneet jo vuosisatoja latinaksi.
Vastasyntyneen lapsen ajateltiin kuuluvan paholaiselle. Kasteessa suoritettiin eksorkismi eli paholainen manattiin ulos lapsesta. Kristus on paholaista vahvempi, ja tyhjin silmin kitaansa turhaan aukova paholainen joutuu toteamaan tappionsa. Kirkon seinälle maalattu kuva on dramaattisuudessaan vahva osoitus tästä häviöstä.
”Teiden Wiholisen Perkele ymberiskieupi ninquin kilijuua Jalopeura / ia etzipi ketä hen ylesnielis.”
Syntisten pidot
Agricolan kirjoittama 1. Pietarinkirjeen lause saattoi sekin kaikua Tuomas Gregoriuksenpojan saarnoissa, ja kastealtaan yläpuolella oleva kuva havainnollisti sitä mainiosti. Paholaisen kita on suuri ja se on auki. Vaikka paholainen oli menettänyt otteensa kasteessa, hän ei väsynyt yrittämään vastaiskua.
Kaste oli nimittäin saatettu toimittaa puutteellisesti, tai kastettu oli itse halukas sopimusjärjestelyihin saadakseen itselleen ajallista hyötyä. Varoituksia tällaisista tilanteista välittyy monesta kirkon maalauksesta. Vahvimman niistä kirkkoon saapuja näkee heti sisään astuttuaan. Maallisissa pitopöydissä on mukava istuskella, kallistaa tuoppia ja syödä vatsansa täyteen.
Apostoli Johannes
Pään täyttyessä saattavat kielenkannat helposti löystyä ja muukin kontrollikyky herpaantua. Tulee tehtyä yhtä ja toista, ehkä jopa liittouduttua paholaisen kanssa. Juuri silloin tuonen kello saattaa kuitenkin kajahtaa ja edessä ovat kiirastulen piinat.
”Nin että mös / ios taidhais olla / nekin Wlgoswalitudh exymiseen wieteisijn.”
Täysin turvassa perkeleen juonilta eivät olleet edes papit. Tämä näkyy konkreettisesti sakastissa, jossa on kuvattuna apostoli Andreakseen liittyvä legenda. Vuonna 1514 kirkkoherraksi nimitetty Anders Henrikinpoika saattoi vaikuttaa maalausten valikoimaan. Ehkä tuo legenda puhutteli häntä. Se kertoo piispasta, jonka suojeluspyhimys apostoli Andreas oli. Kerran piispa oli saanut vieraakseen naisen. Viehättävä ja älykäs nainen, jonka kaviojalat näkyvät pöydän alla, on onnistumaisillaan viettelemään piispan paheiden poluille. Silloin ovelta kuuluu koputus ja sisään pyrkii pyhiinvaeltaja.
Pitopöydässä istuva nainen vaatii tätä vastaamaan kolmeen kysymykseen. Jos pyhiinvaeltajaa osaa vastata, hän saa astua sisään. Kahteen ensimmäiseen kysymykseen mies vastaa oikein. Naisen kolmas kysymys kuuluu: ”Kuinka pitkä matka on maan syvimmästä paikasta taivaaseen?” Pyhiinvaeltaja pyytää naista vastaamaan kysymykseen itse, koska tämä oli mitannut matkan pudotessaan taivaasta helvettiin. Samassa nainen haihtuu savuna ilmaan. Näin piispa pelastuu paholaisen ansalta.
”HERRA ketke minun Suun / ia wariele minun hwleni”
Tutivillus
Aina kirkossa ei ole ”istuttu niin kuin kirkossa” – kun tavattiin, juttua riitti. Kirkko sai erään aiemmin saatanan palveluksessa toimineen demonin palvelemaan omia tarpeitaan. Kirjoitusvirheitä pergamentteihin ja messukirjoihin tehneestä Tutivilluksesta tuli tärkeä apukasvattaja.
Lohjan kirkossakin Tutivillus-demoni toimii kuuliaisesti Jumalan palveluksessa. Suurilla korvillaan se kuulee pahat puheet ja panettelut. Sen silmät näkevät messun aikana häiritsevästi käyttäytyvät seurakuntalaiset. Pahinta on nauraminen kesken messun. Tutivilluksen lehmännahasta valmistettu pergamentti pitenee tarpeen vaatiessa, ja syntisten ihmisten nimet piirtyvät siihen sulkakynällä ja välittyvät eteenpäin kiirastulen pituudesta päättämistä varten.
Säntilliset santit
Tutivillus oli säntillinen muistiinmerkitsijä. Säntillisiä olivat myös Lohjan kirkon lukuisat santit, pyhät miehet ja naiset. Kukin pyhimys valvoi, suojeli ja kaitsi tiettyjä asioita ja tehtäviä. Kielemme on mielenkiintoisesti kehittänyt sanan säntillinen (’täsmälnen, tarkka, säännöllinen’) latinan kielen sanasta sanctus ja siitä johdetusta sanasta santti (’pyhimys’).
Kristinuskon voittokulku muutti nimiperinteen. Vanhan nimen asemesta lapsi sai juhlavan kristillisen nimen, joka kirjattiin kirkonkirjoihin sitten, kun niitä reformaation voitettua alettiin pitää. Nimikkopyhimys oli suojelija, jolta saattoi pyytää esirukouksia ja apua vaikeina hetkinä. Omankin aikamme suosituimmat miesten nimet on johdettu nimestä Johannes.
Pyhimyshahmoihin oli helppo liittää aineksia vanhasta kansanuskonnosta. Niinpä monista pyhimyksistä tuli haltioiden korvikkeita. Vaikka reformaatio muutti pyhimysten asemaa kirkon opetuksessa, santit säilyttivät asemansa kansanhurskaudessa. Jos ei muussa, niin ainakin siinä, että pyhimysten kaltaisuutta, säntillisyyttä, pidettiin hyveenä.
Laurentius Lohjalla– pyhimys yli muiden
Jo hyvin varhain Rooman diakoni Pyhä Lauri luettiin kuuluvaksi kirkon niin sanottuihin suuriin pyhimyksiin. Hänen kuolinpäivänsä ympärille muotoutui kolmipäiväinen kirkollinen juhla, jota viettämään ihmisiä saapui pitkien matkojen päästä. Tapahtumasta muotoutuikin merkittävä kansanjuhla. Kesän kiireisin sadonkorjuukausi alkoi olla lopuillaan, ja siinäkin oli syytä juhlaan.
Kun paljon kansaa kokoontui yhteen, ihmiset tarvitsivat myös maallista huoltoa, ja mitä olisi juhla ilman ruokaa. Niinpä kirkonmäellä ruispuuro porisi padassa ja liha käristyi vartaassa. Elävältä parilan päällä surmattu Laurentius tunsi tulen. Niinpä hänestä tuli ruuanvalmistajien suojeluspyhimys.
Pyhä Laurentius
Katolisella ajalla kirkon ja koko pitäjän suojeluspyhimys oli luonnollisesti tärkeä apu ratkottaessa mitä tahansa isoa, koko asujaimistoa koskevaa ongelmaa.
Pyhimysten juhlat jaksottivat vuoden
Pyhimysten juhlapäivien mukaan ennustettiin tulevia säitä ja vilja- ja pyyntionnea. Merkkejä tarkkailtiin ja niiden mukaan toimittiin ja varauduttiin. Monet työtehtävät määräytyivät pyhimysten muistopäivien mukaisesti. Taustalla oli toki luontainen vuodenkierto, joka ehkä muistin helpottamiseksi sidottiin juhlapäiviin. Saatiin aikaan järjestys.
Suurin yhteiskuntaluokka maanviljelyskulttuurissa oli palvelusväki, piiat ja rengit. Heidän elämässään arkkienkeli Mikaelin juhla mikkelinpäivä oli merkittävä, sillä silloin alkoi heidän viikon kestävä loma-aikansa. Tuona aikana oli myös mahdollisuus etsiä itselle seuraavaksi vuodeksi uusi palveluspaikka.
Arkkienkeli Mikael
Mikael on pelottava enkeliruhtinas, joka taistelee paholaista edustavaa lohikäärmettä vastaan. Mikael on taistelun voittaja. Hänet on mielletty myös hahmoksi, joka kuoleman hetkellä saapuu noutamaan kuolevan sielun. Tuomiopäivänä hän merkiksi viimeisten tapahtumien alkamisesta puhaltaa pasuunaan ja johdattaa sitten ihmiset Kristuksen valtaistuimen eteen.
Kaikki tiet tuovat Lohjalle
Pyhän Laurin kirkko on nykyisin laajalla alueella asuvan väen pääkirkko, mutta keskiajalla se palveli vielä laajemman alueen väestöä. Monen oli lähdettävä pyhäpäivän messuun jo edellisenä päivänä. Polut kulkivat synkkien salojen lävitse ja pyhimysten apu oli tarpeen. Tuttuakin tutummaksi kirkon maalauksista oli tullut helposti havaittavissa oleva Kristoforos-jättiläinen. Hänen turvassaan ei ollut pelkoa. Moni kulki ainakin osan matkasta vesireittejä pitkin, ja joku saattoi joskus lähteä jopa meren ylitse suureen Räävelin kaupunkiin.
Pyhä Botvid
Kirkosta löytyy useita pyhimyksiä, joiden apuun matkalainen saattoi turvata. Tällaisia ovat kaukaisen saarivaltion apotti, ihmeellisiä merimatkoja tehnyt Pyhä Brendan soihtuineen ja abbedissa Gertrud, kaupankäynnin suojelija. Kotoisimmalta ehkä tuntui merimatkoja aina kaukaiseen Englantiin asti tehnyt kauppiastalonpoika Pyhä Botvid ruotsien maalta. Hän varjeli vesillä liikkuvaa ja ehkä myös auttoi kotimatkan aikana verkkojen heittämisessä oikeaan, kalaisaan paikkaan.
Hyvestisiunattu olet sine vaimoiden seassa
Tärkein pyhimys oli Maria, Herran äiti. Hänet on kuvattu liki 30 maalaukseen. Mariaa on tervehditty kotoisella kielellä ammoisista ajoista alkaen. Latinan kielen pyhän hyminän keskellä se tuntui turvalliselta. Maria oli helposti lähestyttävä. Hän kuuli huokaukset ja rukoukset ja ymmärsi.
Neitsyt Maria kruunataan Taivaan kuningattareksi
Keskikäytävän holvin maalauksessa Isä, Poika ja Pyhä Henki kruunaavat Marian taivaan kuningattareksi. Alttarilla Maria rukoilee Jeesuksen valtaistuimen edessä tuomiolle tuotavien ihmisten puolesta. Maria oli taivaassa lähellä Jeesusta, mutta toisaalta täällä, lähellä jokaista. Sen kertoivat monet maalaukset. Kuoleman uhka oli alati läsnä, ja kirkon pohjoisseinällä kuollutta poikaansa sylissään pitävä Maria olikin vahva samaistumiskohde. Ylhäällä etelälaivan holvissa viittansa suojiin ihmisiä kokoava Maria toi turvaa.
Marian elämänvaiheiden ympärille muodostuneet juhlapäivät olivat osa kirkkovuotta. Edelleen vietämme keväällä Marian ilmestyspäivää. Maria-nimi johdannaisineen on yleisin suomalainen naisen nimi. Heinäkuun 2. päivä on Neitsyt Marian ja Elisabetin tapaamisen muistopäivä. Elokuun 15. päivänä nimipäiviään viettävät Marja tai Marjatta -nimellä tai niistä johdetulla nimellä kastetut naiset. Tuo päivä on Marian kuoleman ja taivaaseen ottamisen päivä. Vaikka reformaatio karsi paljon pyhimysten juhlapäiviä, pyhimysten perintö elää edelleen.
PS. Osa otsikoista on lainauksia Agricolan teksteistä. Niistä saa tuntumaa kirkkomme maalausten syntyaikana käytetystä suomen kielestä.
Pyhä Brendan
Simo Jouhi, TM
kuvat Matti Pirhonen
Pyhän Laurin kirkon maalauksiin ja kirkkomaan opastusreittiin voi tutustua osoitteessa citynomadi.com.