Lasten ja nuorten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön, ADHD:n, diagnoosit ovat yleistyneet Suomessa nopeasti. ADHD-diagnosoinnista on perusterveydenhuollossa viimeiset noin kymmenen vuotta vastannut Lohjalla lastenneurologi Niki Lindblom.
Lindblom pohtii, mistä kaikessa ADHD:ssa on kyse. Voiko taustalla olla myös se, että yhteiskunta vaatii jotain sellaista, mikä ei ole ihmiselle luontaista. Kuinka paljon lapselta voidaan olettaa keskittymiskykyä? Kuinka hyvä keskittymään pitää olla läpäistäkseen koulumankelin?
– Koulussa oleminen, istuminen paikallaan yhden ihmisen johdolla, on ihmiselle epätyypillistä. Ihminen on luonnostaan aika keskittymään kykenemätön ja impulsiivinen – monessa istuu syvällä uteliaisuus ja tempautuminen erilaisiin asioihin. Vanhaan aikaan opetustilanne pidettiin hallinnassa nöyryyttämällä, mikä ei tietenkään ollut hyvä asia.
– Riippuu tavoitteista, onko se hyvä ja oikein, mitä tällä hetkellä koulussa oppilailta edellytetään, Lindblom pohtii. – Aikamme ihannoi tehokkuutta. Jos halutaan talouskasvua, tarvitaan koulutettua väestöä.
– Jos tyydyttäisiin materiaalisesti vähempään ja siihen että ihmiset saisivat vain toteuttaa itseään, koulut voisivat olla toisenlaisia eikä ADHD:ta ilmenisi niin paljon – koulujärjestelmämme tuo esiin ADHD:ta. Pitäisikö koulujärjestelmää muuttaa – se on iso kysymys.
Lohja edelläkävijänä
Lindblom kysyi aikoinaan esihenkilöltään Tapani Hämäläiseltä, voitaisiinko lastenneurologiaa tehdä Lohjalla avoterveydenhuollossa.
– Hämäläinen nappasi kiinni ajatuksesta. Hän näki, miten ADHD:ta, oppimisvaikeuksia ja kehityshäiriöitä voidaan hoitaa menestyksekkäästi perhekeskusympäristössä, siis muualla kuin erikoissairaanhoidossa. Kouluttauduin sen perusteella.
ADHD:n diagnostiikka ja alkuhoito on Lohjalla keskitetty perhekeskukseen, joka toimii Lindblomin mukaan hyvin.
– Harvalla paikkakunnalla on yhtä hyvin varusteltu perhekeskus, ja se on myös toiminut kauemmin kuin muualla. Suurin osa diagnostiikasta on ollut yksissä käsissä, minkä ansiosta linja ja kriteerit ovat olleet yhtenäiset. ADHD:n diagnosointi on ollut lastenneurologivetoista. Näin ei ole ollut missään muualla Suomessa.
– Tällä hetkellä odotellaan, mitä hyvinvointialue ja säästöpaineet tuovat tullessaan. Hyvinvointialueen kehitysneurologiasta vastaavaksi lääkäriksi valittu Veera Hölttä yrittää nyt yhtenäistää ADHD:n hoitokäytäntöjä Länsi-Uudenmaan alueella. Lohjalla hoito on ollut jo pitkään hyvällä tolalla, mutta muissa kunnissa ei, Lindblom kertoo.
– Hoitokäytännöt tulevat joka tapauksessa muuttumaan Lohjalla: ADHD:n diagnosointi ja hoito ei tule enää olemaan terveyskeskuksessa erikoislääkärivetoista, sillä lastenneurologeja ei riitä joka paikkaan Suomen niemellä. Toisaalta kokenut yleislääkäri voi hoitaa ADHD:ta, kun ottaa asiat rauhallisesti ja on riittävästi aikaa.
– Kunhan uusi nousukausi tulee, perhekeskusmalli saadaan ehkä järjestettyä tasaisemmin ympäri Suomea.
Olisitko pelastunut puuhun vai joutunut leijonan kitaan?
– Jos ADHD olisi pelkästään huono asia, se olisi karsiutunut ajat sitten, Lindblom toteaa. – Metsästäjä-keräilijöiden piti tarkkailla ympäristöä aktiivisesti. Joka ei tehnyt sitä, joutui alta aikayksikön leijonan saaliiksi. ADHD-ihmiset olivat jo puussa siinä vaiheessa, kun toiset vasta havaitsivat leijonan.
– Jos ei ole hirveästi oppimisvaikeuksia ja on perushyvinvoiva ihminen, ADHD:sta voi olla hyötyä myös nykyajassa, Lindblom selittää. – ADHD-ihminen on nimittäin innostuessaan oikea virtapesäke. Hän pystyy puskemaan asioita läpi ja tekemään montaa asiaa samaan aikaan. Kun pyrähdys on ohi, hänen on kuitenkin päästävä lepäämään, sillä hän on altis palamaan loppuun. Hän on kuin lamppu: kun sitä polttaa kirkkaalla, se palaa vähän aikaa, ja sitten sitä pitää ladata. Joku toinen taas tekee tasaisesti töitä himmeämmällä valolla.
Lindblom painottaa kuitenkin, että heidät, joilla on hankala keskittymisvaikeus, on erittäin tärkeä saada hoidon piiriin.
– Hoitamaton sairaus pilaa helposti koko elämän. Kun ihminen saa diagnoosin ja tukea – lääkkeellistä, lääkkeetöntä tai molempia – hän voi kokea täydellisen elämänmuutoksen, kun alkaa yhtäkkiä pärjätä, osata ja jaksaa.
– Vaarana on toki ylidiagnostiikka, mutta jos ihmisellä on selvä ADHD, hän hyötyy diagnoosista ja hoidosta. Hoito saattaa olla myös itseopiskelua, jonka tavoitteena on ymmärtää paremmin itseä ja tekemiään valintoja, olla vähän armollisempi itseä kohtaan.
ADHD heijastelee aikaa
Lindblom miettii sosiaalisen median vaikutusta: – Ihmiset jakavat somessa kokemustaan siitä, etteivät pysty keskittymään, ja he saattavat kertoa, miten ovat saaneet hyötyä lääkityksestä. Nuori, jonka on vaikea keskittyä lukemiseen ja koulunkäyntiin, herää miettimään, olisiko itselläkin ADHD. Muita mahdollisia keskittymiseen vaikuttavia tekijöitä on kuitenkin paljon.
– Taustalla voivat olla päihteet, huono nukkuminen tai liikunnan vähäisyys. Myös esimerkiksi digitalisaatio, nopeatempoiset tv-ohjelmat ja runsas tietokonepelien pelaaminen aiheuttavat keskittymisen rapautumista. ADHD heijastelee aikaa.
– ADHD:ta on esiintynyt ennenkin, mutta luulen, että aikamme on saanut sen kaikki asteet kehittymään vähän vaikeammiksi. Digitalisaatio on huonontanut meidän kaikkien keskittymistä, Lindblom toteaa.
Tavallisuus kunniaan!
ADHD-diagnoosien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Voiko kyse olla siitä, että asettaa itselle epärealistisia vaatimuksia?
Lindblom kertoo ihmisistä, jotka tavoittelevat tähtiä taivaalta. He ovat lukeneet somepäivityksiä, joissa kaikkea pidetään mahdollisena. He saattavat haluta ADHD-lääkityksen, koska eivät pysty keskittymään vaativiin pääsykoekirjoihin. Ehkä lääkkeiden avulla saisi parempia numeroita, jaksaisi lukea pidempään tai keskittyisi kokouksissa paremmin ja olisi iskukykyisempi. He haluavat ongelmille ulkoistavan selityksen: oikeasti olen poikkeuksellisen lahjakas, mutta keskittymisongelman vuoksi se ei pääse esiin.
Lindblom painottaa, että todellista ADHD:ta ei pidä sekoittaa tällaiseen elämäntapaurheiluun, siihen, että haluaisi olla nero tai pärjätä vielä paremmin.
– Tavallisuus ansaitsisi kunnianpalautuksen – se ei ole erityisen kovassa huudossa. On vähän hävettävää olla keskinkertainen ihminen, joka elää tavallista elämää. Somessa muodostuu vääristynyt kuva todellisuudesta. Siellä esimerkit ovat usein äärimmäisiä, mutta me tavalliset ihmiset olemme – ihan tavallisia.
Keppostelijasta lastenneurologiksi
Ihmisen anatomia ja lääketiede kiinnostivat Niki Lindblomia jo pikkupoikana. – Lähipiirissä ei ollut terveydenhuollon työntekijöitä, mutta meillä oli Kodin lääkärikirja -sarja, jota selailin.
Lindblomin isovanhemmat perustivat Lohjan Linnaniemeen Rinnekoti-Säätiön alaisen kehitysvammaisten perhehoitokodin.
– Vietin siellä vauvasta lähtien serkkujen kanssa kaikki lomat ja viikonloput. Kaikenlaisia kepposia ja tihutöitä tehtiin. Ja sitten siellä oli 20 kehitysvammaista, joiden kanssa elettiin ja joiden ”kummallisuuksiin” totuttiin. En olekaan koskaan pitänyt kehitysvammaisia outoina.
Hoitokoti oli Lindblomin mukaan lapselle turvallinen paikka. – Siellä elettiin kristillisen vakaumuksen pohjalta terveellistä elämää. Kukaan ei käyttänyt alkoholia, kaikki oli säntillistä ja ennakoitavaa, ruoka-ajat olivat täsmälliset.
– Valmistuttuani lääkäriksi olin viisi vuotta töissä Rinnekoti-Säätiöllä. 2002 tulin Lohjalle terveyskeskuslääkäriksi. 2006 menin Tukholman Karoliniseen yliopistosairaalaan, ja 2010 valmistuin lastenneurologiksi. Samana vuonna palasin Lohjalle. Tällä hetkellä olen virkavapaalla Lohjan virasta.
ADHD on neuropsykiatrinen aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, jonka keskeisimmät oireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Kirjainlyhenne ADHD tulee englanninkielisistä sanoista Attention Deficit Hyperactivity Disorder.
Teksti Eija-Liisa Eriksson
Kuva Lars Eriksson