Helsingin hiippakunnan piispana vuodet 1991–2010 toiminut Eero Huovinen on yksi maamme tunnetuimmista papeista. Uudessa muistelmateoksessaan hän pohtii muun muassa kärsimystä ja kiitollisuutta.
Huovinen muistetaan erityisen hyvin Kaakkois-Aasian joulukuun 2004 tsunamin yhteydessä. Thaimaassa tuolloin lomailleen piispan vakava hahmo tulkitsi mediassa osaltaan kansakunnan kollektiivista surua.
”Pitää saada mahdollisimman laaja kannatus, ja kiusauksena on, että silloin kumarretaan vähän joka suuntaan.”
Eero Huovinen on nyt julkaissut muistelmansa. Sielujen puolustaja (WSOY 2022) kertoo pappismiehen tien arvostetuksi piispaksi, jonka nimi ponnahti toisinaan esille myös arkkipiispaveikkauksissa.
Kirjan nimessä piti alun perin olla myös ”Saatanaa vastaan”, mutta se jäi pois.
– Kaikkien sielujen puolustaminen Saatanaa vastaan on ihmiselle ylivoimainen tehtävä ja kirkonkin voimavarat ovat heikot. Ainoa ase kovaa ja kekseliästä vastustajaa vastaan on Jumalan sana, Huovinen sanoo.
Kirjansa alkusivuilla papin tehtävää pohditaan tiukan itsetutkiskelun kautta. Miten olla kaikkia varten, mutta pitää silti kiinni todesta ja oikeasta?
– Se mitä pitää varoa, on jääminen tuuliviiriksi, joka vain toistaa sitä, mitä ihmiset odottavat. Papilla pitää olla yhtä aikaa rakkaus ihmisiä kohtaan, mutta toisaalta tulee myös olla tietoinen siitä, että minulla on oma tehtäväni Jumalan palvelijana.
Huovinen on huomannut, että kirkolla ja poliitikoilla on tällä hetkellä hiukan samantyyppistä ongelmaa.
– Pitää saada mahdollisimman laaja kannatus, ja kiusauksena on, että silloin kumarretaan vähän joka suuntaan.
Terapia ei merkitse epäonnistumista
Eero Huovinen tunnistaa elämässään kaksi peruspilaria. Teologian opiskelu ja dogmatiikan harrastaminen on niistä toinen.
Toinen kivijalka on sielua syvästi hoitanut yli 50 vuoden yhteistyö terapeutti Maiju Myyrän kanssa.
– Aluksi kyseessä oli koulutussuhde eli olin hänen oppilaansa. Myöhemmin siitä kehittyi terapiasuhde, joka vähitellen muuttui mentorisuhteeksi. Lopulta olemme olleet ystäviä, jotka edelleen tapaavat.
Luottohenkilön luona kahdenkeskisissä tapaamisissa Eero Huovinen on välillä hektisen työuransa aikana voinut vapaasti purkaa sisintään.
– Näin minun ei ole tarvinnut hoidattaa itseäni työyhteisössä.
Huovisen mukaan terapiasta tuen hakeminen on arvokas asia, jota ei missään nimessä tule pitää epäonnistumisena.
– Kun pappeja rekrytoin, niin arvostin sitä, jos joku kertoi joutuneensa elämässä koville ja käyneensä terapiassa. Näin sen merkkinä rohkeudesta ja alttiudesta arvioida itseään.
Ekumenian vahva puolestapuhuja
Eero Huovinen on tehnyt paljon töitä ekumenian hyväksi. Eri kirkkojen yhteyden puolestapuhuja teki vuonna 1978 väitöskirjan modernista roomalaiskatolisesta teologiasta.
Huovinen onkin jo pitkään seurannut erityisesti katolisen kirkon ja luterilaisten kirkkojen oppikeskusteluja.
”Kun pappeja rekrytoin, niin arvostin sitä, jos joku kertoi joutuneensa elämässä koville ja käyneensä terapiassa.”
– Selkäytimeeni meni jo varhain paavi Johannes XXIII:n tunnuslause ”Ne asiat, jotka yhdistävät meitä, ovat suurempia kuin ne, jotka erottavat meitä.” Minusta tämä asia sopii kristittyjen välisten suhteiden lisäksi hyvin myös muuhun maailman menoon.
Huovinen on ystävystynyt useiden roomalaiskatolisten pappien ja teologien kanssa.
– Sieltä löytyy monia fiksuja ja avoimia ihmisiä. Olen oppinut heiltä paljon. Mutta en ole liittymässä katoliseen kirkkoon, eivätkä he sitä minulta odotakaan, pappismies virnistää.
Emerituspiispa huomauttaa, että luterilaistenkin juuret ovat hyvin vahvasti katolisessa kirkossa, jossa olimme 1500-luvulle saakka.
Eero Huovisella on ollut kunnia tavata myös useita paaveja. Nykyisen paavin hän kohtasi viimeksi toukokuussa.
– Franciscus on ennen muuta avannut katolisen kirkon ilmapiiriä keskustelevampaan suuntaan.
Vastakohdat ovat kärjistyneet
Entä sitten oma luterilainen kirkkomme? Helsingin emerituspiispa ei lähde antamaan sille sen suurempia neuvoja. Kirkon jäsenmäärä vähenee, minkä Huovinen kertoo ”ottavansa realistisesti”.
”Voisi olla hyvä, että vähän hidastettaisiin omien ajatusten julkisanomista.”
– Toisaalta voi kysyä, mikä muu organisaatio maassamme on sellainen, jonka kannatus valtakunnallisesti on yli 60 %? Ja on huomattava sekin, että sitoutuneiden jäsenten määrä on vähentynyt kaikissa suurissa organisaatioissa, eikä vain kirkossa.
Eero Huovinen ei kuitenkaan seuraa Suomen Siionin tilaa pelkästään hyvillä mielin. Kirjassa hän huokaa, että ”joskus tunnen itseni vähän orvoksi siinä kirkossa, johon edelleen kuulun”.
Emerituspiispa kertoo olevansa surullinen siitä, että muussakin yhteiskunnassa näkyvä riitaisuus on lisääntynyt myös kirkossa. Vastakohdat ovat kärjistyneet.
– Ihmiset eivät kuuntele toisiaan, niitä, jotka ajattelevat eri tavalla. Ei etsitä sitä, mikä on yhteistä, vaan sitä, mikä erottaa. Monet riidoista näyttävät liittyvän erilaisiin moraalikysymyksiin.
Kysyn emerituspiispalta, millä tavoin vastakkainasettelua olisi mahdollista edes hiukan lievittää.
– Voisi olla hyvä, että vähän hidastettaisiin omien ajatusten julkisanomista. Pitäisi enemmän ajatella mitä sanoo, eikä aina sanoa, mitä ajattelee.
Kiitollinen myös Jumalasta
Kirjansa lopussa emerituspiispa arvioi olevansa kiitollinen mies. Niin ei välttämättä ole ollut aina. Mukana on kulkenut myös stressiä, huolia ja uupumustakin.
– On ollut vähän hämmentäväkin asia, että viimeisen viiden vuoden aikana olen jostakin syystä tuntenut enemmän kiitollisuutta kuin aikaisemmin. Huomaan olevani kiitollinen myös Jumalasta.
Huovinen muistuttaa, että kiitollisuus on sellainen asia, jota ei tilata tai pakoteta esiin.
– Kiitollisuus nousee siitä, että on saanut jotakin hyvää. Sellainen ihminen alkaa väistämättä olla kiitollinen.
Eero Huovinen sanoo olevansa aika onnellinen kuluneesta elämästä. Hän on saanut tehdä monia sellaisia asioita, jotka on kokenut tärkeiksi.
– Tottakai mietin sitä, että olenko saanut mitään aikaan ja välillä olen masentunutkin. Mutta pääsääntöisesti tunnen kiitollisuutta.
Eero Huovinen sai piispakaudellaan olla vuosia myös lohjalaisten piispa, koska uusi Espoon hiippakunta aloitti toimintansa vasta vuonna 2004.
– Lohjasta tulee ensimmäisenä mieleen historiallisesti tärkeä ja kaunis kivikirkkonne, joka on kirkkorakennuksenakin hyvin puhutteleva. Sain myös tehdä hyvää yhteistyötä kirkkoherranne Kaiku Mäenpään kanssa. Arvostan häntä paljon.
teksti Vesa Keinonen
kuvat Aarne Ormio