Joosef

Palaan muistikuvissani kansakoulun kuusijuhlaan. Tehtävänäni on seistä joulukuvaelmassa Joosefina pyyhe päässä ja olla hiljaa. Luen luokan poikien ilmeistä vahingonilon. Marian tehtävää hoitaa muuten Jaana. Toki aivan eri Jaana kuin se, jonka kanssa olen naimisissa. Silloin aikanaan pientä miestä jurppi.
Kuvaelman Joosefin osa jätti jälkensä; palaan aina joulun alla pohtimaan, mitä kaikkea Joosef mietti. Yritän tutustua Joosefiin tarkemmin tutkimalla Raamattua. Kulttuurihistorian perusteella ymmärrän, että avioliitosta oli sovittu sukujen kesken. Nyt olivat molempien – Marian ja Joosefin – kunnia ja tulevaisuus vaakalaudalla. Evankeliumi kertoo, että Joosef näki unen, joka muutti hänen suunnitelmiaan.
Maailmanhistorian ensimmäinen joulu on täynnä ihmeitä. Muistamme heti tähden, paimenet ja enkelit. Tallin varjoihin jää Joosef, häntä ei huomata. Vuosien myötä olen käsittänyt, että hänen mielenmuutoksensa on itsessään ihme.
Joosef on todennäköisesti maailmanhistorian ensimmäinen ihminen, joka piti Jeesus-lasta sylissään – tietäen, ettei vastasyntynyt ollut hänen biologinen lapsensa.
Olen käsittänyt, että hiljainen Joosef teki paljon, ja oli myös tekemättä. Hän kasvatti, ja hän jopa koulutti pojan omaan ammattiinsa. Hän ei hylännyt morsiantaan eikä syntynyttä lasta. Todennäköisesti hän kaikista huhuista ja juoruista huolimatta kantoi vastuunsa. Hän turvasi Vapahtajamme kasvun ja varttumisen, koukkasi Egyptin kautta karkuun vainoja.
Joosefin tie seimelle oli jotain erityislaatuista, sanoin kuvaamatonta. Se oli sielun ja tunteiden taistelua. Kaikessa epäsovinnaisuudessaan Joosef oli maan hiljaisena osa suuren Jumalan suunnitelmaa. Joosef jää usein historian varjoihin, mutta hänen toimintansa raivasi osaltaan tiemme seimen lapsen luokse.
Seimen lapsen luona saamme olla hiljaa, seimen äärellä meidät hyväksytään juuri sellaisena kuin olemme. Taivas on avoin, ja saamme ottaa seimen lapsen syliimme ja sydämeemme. Aivan jokainen.

Juhani Korte

Vastaa