Vanhin kirjattu tieto Lohjan seurakunnasta on vuodelta 1323. Asiakirja ei ole tallella, mutta kirkkoherra Gabriel Tammelinius mainitsee sen Nummen kappelin asiakirjoissa. Luultavasti se liittyi seurakunnan maa-alueiden määrittelyyn, erityisesti pappilan ja Veijolan kartanon välillä. Näiden kesken rajalinjasta kiisteltiin myöhemmin. Kyseisessä lähteessä on lueteltu seurakunnan maaomaisuutta käsittelevät asiakirjat, joista osa on ollut 200, osa 300 vuotta vanhoja. Tammeliniuksen tekstissä kerrotaan, että on olemassa vuonna 1323 laadittu asiakirja, jossa mainitaan Ingvaldus-nimisen papin toimivan Lohjalla. Tämä Tammeliniuksen maininta on vuodelta 1677.
-– Asiakirja saattoi kadota, kun kirkkoherra Abraham Juslenius pakeni isonvihan aikana vuonna 1713 venäläisiä Ruotsiin ja vei Lohjan seurakunnan arkiston mukanaan, kertoo Lohjan Yhteislyseon lukion eläkkeellä oleva lehtori Simo Jouhi, joka on myös 700-vuotisjuhlan suunnitteluryhmän jäsen.
Arkistoa ei koskaan saatu takaisin.
Sielunmessuja maatilojen vastineeksi
Vanhin säilynyt maininta Lohjan seurakunnasta on vuodelta 1382. Siinä kerrotaan, että pariskunta Niclas ja Torlaff on lahjoittanut seurakunnalle maata. Lahjoituskirja on tallessa Kansallisarkistossa ja näkyy oheisessa kuvassa. Suomeksi se kuuluu näin:
Kaikkia niitä, jotka tämän kirjeen näkevät, siitä kuulevat tai sen lukevat, tervehdimme me Niclas Bonde Suderbyrkiobysta ja vaimoni Torlaff, ikuisesti Jumala kanssanne, ja julistamme tällä käsillä olevalla avoimella kirjeellä, että olemme antaneet ja suoneet Pyhän Laurin kirkolle Lohjan pappilan alaisuuteen yhden pyölin, jolla ei ole muita omistajia kuin me molemmat, ikuiseksi omaisuudeksi meidän ja meidän vanhempiemme köyhien sielujen puolesta sillä ehdolla, että meille aina vastedes pidettäisiin esirukouksia Lohjan kirkossa. Ja on tämä pyöli jälkeen kirjoitettujen pyykkien sisäpuolella: ensimmäinen päätepyykki on haapa lähellä Myrebäckiä, siitä sitten suoraan Hanakiveen, edelleen Hanakiveltä purolle, joka juoksee Maksjoen ja tämän pyölin välillä, sieltä keskipyykille, joka sijaitsee pyöliltä kirkolle vievän tien vieressä, ja pohjoiseen, Norrbyggioon, on rajana mainittu puro. Tämän olemme me tehdeet Jumalan ja pyhän Laurin ikuiseksi omaisuudeksi ja luovuttaneet sen pois itseltämme ja perillisiltämme. Ja jotta tämä lahja tulisi vahvistetuksi, olemme säätäneet sen pitäjänkokouksessa seuraavien todistajien läsnäollessa: Iönis Diegn, Kiätil-laamanni, herra Pedher Lohjan rovasti, Herra Vilken Karjaan kirkkoherra, Jöns Pedhersson, Iop Michelson, Hwne Håkanson, Olaff Iåpson, Håkon Olaffson, Heming Mattisson, Benne Michelson ja Alffwer Tordson. Suuremmaksi vakuudeksi ja vahvistukseksi pyysimme me armollista isää herra piispaa Hannua ja rehellistä miestä Hannus Diegniä sekä Kiätil-laamannia ripustamaan sinettinsä tämän kirjeen alle. Aika ja paikka: armon vuonna tuhatkolmesataakahdeksankymmentäkaksi, Lohjan kirkolla, autuaan apostoli Paavalin kääntymyksen päivänä
Tällä lahjoituskirjalla Niclas ja Torlaff lahjoittivat Lohjan seurakunnalle maata sielujensa autuudeksi eli jotta heidän kuolemansa jälkeen pidettäisiin sielunmessuja. Sielunmessujen ostaminen oli katolisen kirkon aikana yleinen tapa Suomessakin.
Ikuinen aika kesti parisataa vuotta
Lahjoitus sisälsi siis yhden pyölin. Sana tarkoittaa nykyään kylää (ruotsiksi ”böle”), mutta käytännössä lahjoitukseen sisältyivät Nackbölen ja Grisansin tilat, jotka mainitaan vielä vuoden 1877 kartassa. Tuon kartan avulla osasin käydä ottamassa oheiset valokuvat.
Niclas ja Torlaff asuivat siis Suderbyrkiobyssa (Söderbirkaby) eli eteläisessä kauppakylässä. Lohjan eteläosan, Virkkalan nimi juontuu Jouhin mukaan ruotsin kauppapaikkaa merkitsevästä sanasta ”birka”.
Lahjoitusmaat kuuluivat silloin Lohjan seurakuntaan, mutta nykyään ne ovat Siuntiota. Ne sijaitsevat pari kilometriä nykyisestä Virkkalasta Siuntion suuntaan.
– Ne ovat olleet takamaata. Virkkalan keskiaikainen kyläkeskus sijaitsi nykyisen Vieremän alueella. Pariskunta lahjoitti sielujensa autuudeksi maata, joka sijaitsi etäällä kyläkeskuksesta, Jouhi kertoo.
Lahjoituskirjassa sanotaan selkeästi, että lahja on ”ikuiseksi ajaksi” ja ”sillä ehdolla, että meille aina vastedes pidettäisiin esirukouksia Lohjan kirkossa”. Ilmeisesti ”ikuiseksi ajaksi” päättyi vuonna 1537, jolloin piispa Martti Skytte käynnisti hiippakunnassaan kulttuurireformaation. Siihen sisältyi esimerkiksi yksityisten messujen kuten sielunmessujen kieltäminen. Samana vuonna Lohjan kirkkoherra Anders saapui laamanninkäräjille lahjoituskirjan kanssa. Käräjät vahvistivat seurakunnan omistuksen kyseisiin tiloihin, vaikka lahjoituskirjan ehtoja ei enää täytettykään ja tilat olisi pitänyt luovuttaa kruunulle. Voitto oli kuitenkin tilapäinen. Vuonna 1555, seuraavan kirkkoherran aikana, seurakunta lahjoitti kyseiset tilat Lohjalla vierailleelle Kustaa Vaasalle. Kulissien takainen valmistelu oli varmaan saanut seurakunnan ymmärtämään lahjoituksen välttämättömyyden.
Syntyikö seurakunta 1323 vai 1382?
Lohjan seurakunnan syntyvuotta on perusteltu useilla tavoilla. Mikä laskutapa on oikea?
Edellä todettiin, että Lohjan seurakunnalle lahjoitettiin yksi pyöli vuonna 1382. Tämä tiedetään varmasti, joten voidaan sanoa, että seurakunta on ollut olemassa tuolloin. Varhaisemmilta ajoilta – vuodelta 1323 – on sen sijaan olemassa vain yllä mainittu toisen käden lähde, jonka mukaan Lohjalla toimi pappina Ingvaldus. Seurakunnan ikä on määritelty jälkimmäisen perusteella. Vaikka näistä varhaisemmista ajoista ei ole asiakirjatietoa, voidaan olettaa, että seurakunta on ollut jonkinlaisena yhteisönä olemassa jo 1200- ja 1300-lukujen taitteessa. Siitä, onko sillä ollut oma pappi vai ei, ei ole tietoa. Vatikaanin arkistoista tämäkin saattaisi selvitä.
Seurakunnat perustettiin olemassa oleviin pitäjiin, joten täällä on täytynyt olla sellainen. Lohjan pitäjä on ollut olemassa jo esihistoriallisena aikana, mutta emme tiedä, millä nimellä paikkaa on silloin kutsuttu ja millainen hallinto sillä on mahdollisesti ollut. Pitäjä on saattanut olla olemassa tuhatkin vuotta sitten. Ehkä, luultavasti, mahdollisesti… Näitä sanoja täytyy käyttää, kun kerrotaan menneistä asioista, joista ei ole säilynyt suoria todisteita.
Seurakunnat olivat Suomessa ensimmäinen paikallishallinto, jonka tehtäviin kuuluivat jokseenkin kaikki paikalliset asiat. Seurakunnat huolehtivat satojen vuosien ajan monista asioista, jotka nykyään kuuluvat kunnille, kuten sairaan- ja vanhustenhoidosta. Myös kouluopetus on Suomessa seurakuntien aloittamaa ja pysyi kirkon vastuulla 1920-luvulle saakka. Kunnat perustettiin vasta vuoden 1865 kunnallisasetuksen perusteella, Lohjan kunta vuonna 1867.
Vuonna 1923 vietettiin Lohjan kirkon 600-vuotisjuhlia. Ajateltiin, että koska Lohjan seurakunta on ollut olemassa vuonna 1323, sillä on täytynyt olla kirkko. Arveltiin siis, että Pyhän Laurin kirkko olisi ollut pystyssä jo tuolloin. Tämä osoittautui myöhemmin paikkansapitämättömäksi, sillä restauroinnin yhteydessä selvisi, että kirkko on rakennettu 1470- ja 1480-lukujen taitteessa. Tämän kivikirkon paikalla on kuitenkin aikaisemmin ollut puinen kirkko, joten nykyinen Pyhän Laurin kirkko on Lohjan ”uusi” kirkko. Kivikirkko on saatettu rakentaa puukirkon ympärille
Kristinusko tunnettiin 1200-luvun Lohjalla
Vielä 1200-luvulla kristinusko oli Suomessa tuore uskonto. Seurakunnat olivat aluksi hyvin suuria. Esimerkiksi Lohjan seurakunnan rajanaapuri idässä oli Janakkalan seurakunta ja raja kulki nykyisen Karkkilan Pyhäjärvessä.
1200-luku oli aktiivista aikaa, mitä tuli kristinuskon tuomiseen Suomeen. Katolinen kirkko teki Hämeeseen ristiretkiä, ja Virkkalan Kastlähteen arvellaan – lähinnä paikannimen perusteella – olleen lohjalaisten kristittyjen ensimmäinen kastepaikka. Vuonna 2005 tuolle paikalle Inkooseen vievän tien varrelle pystytettiin iso puinen risti ja kivinen muistomerkki, johon nousee vesi kuin lähteeseen.
1200-luvulla Ruotsi ja Tanska kilpailivat Viron ja Suomen hallinnasta. Tämän kisan päätteeksi Tanska sai Viron ja Ruotsi Suomen, jota Ruotsissa kutsuttiin Itämaaksi. Valtioiden rajoilla ei ollut vielä pitkään aikaan merkitystä, ja tanskalaisten Tallinna oli keskiajalla Lohjan seudun merkittävin kauppakumppani. Pääasiallinen vientituote olivat turkikset. Lisäksi Lohjanjärvi oli ennen Karjaanjoen patojen rakentamista merkittävä lohijärvi, ja sen rannoilla kuivattua kapakalaa on varmasti viety Räävelin eli nykyisen Tallinnan kautta myös Keski-Eurooppaan. Kapakalaa käytettiin nimittäin ruuaksi paastonaikana, jolloin lihaa ei saanut syödä.
On varmaa, että Lohjalla on kuultu kristinuskosta jo 1200-luvulla. Kauppakumppani Räävelissä oli nimittäin siihen aikaan tanskalaisia, jotka olivat kääntyneet kristityiksi jo muutama sata vuotta aiemmin. Tanskan kuningas Harald Sinihammas kastettiin noin vuonna 960, ja hän teki kristinuskosta Tanskan virallisen uskonnon.
Pohjois-Viro siirtyi Tanskalle Lyndanisen taistelussa 15. kesäkuuta 1219. Legendan mukaan tanskalaiset voittivat taistelun ja valloittivat linnoituksen sen jälkeen, kun Dannebrog, Tanskan lippu, putosi taivaasta taistelun ollessa jo kääntymässä virolaisten voitoksi. Kun Tanskan valta vakiintui, alueelle rakennettiin Taani linn (’Tanskan kaupunki’) eli Tallinna.
Tallinnan Olevisten kirkon torni oli maailman toiseksi korkein rakennus 1300-luvulla. Tallinna ei ole silloin ollut mikään mitätön pikkukaupunki vaan kaupankäynnin pohjoinen keskus, ja siellä lohjalaiset ovat asioineet.
Teksti Matti Pirhonen