Pyhän Laurentiuksen messu
keskiaikaisissa tunnelmissa

Miten lohjalaisten esivanhemmat kokivat ja elivät ehtoollisjumalanpalveluksen eli messun 500 vuotta sitten, sitä emme voi tietää. Pyhän Laurentiuksen messu, joka järjestetään Lohjan seurakunnan 700-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 10. huhtikuuta, pyritään kuitenkin viettämään pääpiirteissään samalla tavoin. Pyhän Laurentiuksen messukaavan on rekonstruoinut Missale Aboensesta Markku Koponen. Hän on tehnyt myös käsiohjelman pohjaversion. Missale Aboensen messussa kiehtoo liturgina toimivaa Ismo … Lue lisää

700 syytä aikamatkailuun

juhani korte

Elokuvissa unelmoidaan toisinaan aikakoneesta, jonka avulla voidaan retkeillä historian eri tilanteissa. Minne sinä matkustaisit ajassa? Kävisitkö tutustumassa niihin esi-isiisi ja -äiteihisi, jotka muuttivat tänne Lohjalle? Pääsisit näkemään, miten he elivät ja olivat.Voi vain kuvitella, kuinka jännittävää olisi piipahtaa tutustumassa Pyhän Laurin kirkon rakennusprojektiin. Tai ihan vain vilkaista, millaisia pyssyjä asehuoneeseen jumalanpalvelusten ajaksi jätettiin. Kuvien maalaamista … Lue lisää

Seurakuntavaaleissa Lohjalla on neljä valitsijayhdistystä

Seurakuntavaaleissa on neljä valitsijayhdistystä, jotka ovat keränneet listoilleen yhteensä 101 ehdokasta. Seurakuntavaaleissa noudatetaan suhteellista vaalitapaa. Se tarkoittaa sitä, että saman listan ehdokkaiden äänet lasketaan yhteiseen pottiin ja heistä eniten ääniä saaneet tulevat valituksi erikseen laskettujen vertailulukujen mukaan. Kysyimme valitsijayhdistyksiltä kuusi kysymystä. Näin valitsijayhdistykset vastaavat 1.Mitä tavoitteita Teillä on tulevalle nelivuotiskaudelle? Näkemyksenne mukaan seurakuntamme keskeiset haasteet … Lue lisää

Seurakunta luopuu avohakkuista

Lohjan seurakunta on aktiivinen ilmastotoimija. Energiaa säästetään monin tavoin ja luontoarvoiltaan merkittäviä metsiä halutaan suojella. Moni on joutunut näkemään itselle tärkeän maiseman tuhoutumisen. Metsät eivät ole Lohjan seurakunnalle merkittäviä taloudellisesti, mutta luontoarvoiltaan ne ovat, ja virkistysalueina ja maisemallisesti niillä on suuri arvo. Ihminen on Jumalalle vastuussa siitä, miten hän kohtelee luontoa. Kristilliseen uskoon kuuluu yksinkertainen … Lue lisää

Seurakuntavaalit 2022 äänestysajat ja -paikat

Ennakkoäänestys 8.-12.11.2022 Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 8.11.–12.11. joka päivä Lohjan seura-kuntakeskuksessa (Kôbaniatupa/takkahuone, Sibeliuksenkatu 2, 08100 Lohja kello 9 –18. Ennakkoäänestys järjestetään lisäksi seuraavissa ennakkoäänestyspaikoissa: Lohjan Yhteislyseon lukio, Rantapuisto 39, 08100 Lohja, 8.11. klo 10.30–12.30 Virkkalan kirkko, Virkkalantie 1, 08700 Virkkala, 9.11. klo 11–17 Virkby Gymnasium, Klockargränden 2, 08700 Virkkala 9.11. klo 10.30-12.30 Roution seurakuntakoti, Kalliomäentie 2, … Lue lisää

Seurakunta osallistuu ilmastotalkoisiin

ohjan seurakunnassa ilmastokysymykset on huomioitu ja huomioidaan monissa eri tilanteissa. Vuonna 2019 seurakunta perusti ilmastotyöryhmän. Sen jälkeen erityisesti keittiötoimessa, sijoituksissa, kiinteistöissä, jätehuollossa ja hautaustoimessa ilmastonäkökohdat on otettu huomioon. Parhaillaan työryhmä selvittää seurakunnan metsien luontoarvoja ja sitä, millaisiin toimiin niiden johdosta ryhdytään.Seuraavassa Lohkareessa kerrotaan seurakunnan ilmastotyöryhmän toimista. Teksti Eija-Liisa ErikssonKuva Lars Eriksson Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen kriisi, … Lue lisää

Seurakuntavaaleissa pääset vaikuttamaan

Ensi marraskuussa valitaan Lohjan seurakuntaan uudet luottamushenkilöt, jotka päättävät monista keskeisistä seurakunnan/seurakuntayhtymän asioista esimerkiksi seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista, monista työntekijävalinnoista ja tilojen käytöstä. Seurakuntavaaleissa pääset vaikuttamaan oman seurakuntasi tulevaisuuteen. Tavoitteena on saada jokaiseen seurakuntaan kaikenikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa olevia luottamushenkilöitä eri aloilta. Seurakuntavaaleissa asetutaan ehdolle valitsijayhdistyksen kautta. Yhdistys kerää listalleen ehdokkaita, joilla on yhteinen näkemys esim. kirkon … Lue lisää

Arkkipiispa emeritus Andres Pöderiä tapaamassa

Laivamme saapuu Tallinnaan. Aurinko paistaa. Satamassa odottaa tuttu mies, Andres Pöder valmiina kyyditsemään meitä kotiinsa. On kulunut muutama vuosi viime tapaamisesta. Yhteydenpito oli vilkkaimmillaan 1990- luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Silloin Pöder oli Lohjan seurakunnan ystävyysseurakunnan Pärnun Elisabetin seurakunnan kirkkoherrana ja lääninrovastina. Vuodesta 2005 alkaen Pöder hoiti Viron kirkon arkkipiispan virkaa eläkkeelle jäämiseensä asti 2015. … Lue lisää

Hyvä, paha naisen aggressio 13.4.

Mitä aggressio kertoo? Mistä se nousee ja miten vaikuttaa elämään? Voiko nainen tunnustaa aggression tunteitaan, kun häneltä useimmiten yhä oletetaan sopuisuutta?Kirjailija, teologi ja psykoterapeutti Heli Pruuki on puhumassa naisen aggressiosta 13.4. klo 18 Lohjan seurakuntakeskuksen salissa (Sibeliuksenkatu 2). Hän on kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, mm. teoksen Vihainen nainen.Suuttumus, loukkaantuminen, vahingollinen kilpailu, kateus, viha – aggressio … Lue lisää