Hilja Haahti ja Sammatin suvet

Kansakoulun työpäivä alkoi hartaudella. Opettaja asettui harmonin ääreen, aloitti pontevan soittamisen ja niin laulettiin. Virsi oli usein 548 Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ, jonka sanat on kirjoittanut Hilja Haahti. Hilja Haahti (11.9.1874–6.1.1966) oli kirjailija, runoilija ja suomentaja. Esikoiskirja, runokokoelma Oraita ilmestyi jo opiskeluaikana. Haahden tuotanto on laaja: romaaneja, satuja, kertomuksia ja runoja, … Lue lisää

Langennut kirkkoherra

juhani korte

Näin pääsi käymään ensimmäisenä takatalvena: liukastuin seurakuntatoimiston pihalla, ja sen ulkoisiksi tunnusmerkeiksi sain seuralaisikseni kipsin jalkaan ja koko ajan kaatuvat kyynärsauvat käsiin. Ortopedin tuomio oli ”vähintään kuusi viikkoa” – jalkapöydän luut, nivelsiteet ja lihakset tarvitsivat rauhoittumisaikansa. Toivoa on, että vapaudun kesäksi, ainakin kipsistä. Harmia lievittää tietoisuus siitä, että Napoleonin aikaan kyseiset vammat hoidettiin amputoimalla jalkaterä. … Lue lisää

Parasta työssäni on ihmisten kohtaaminen

Kun Jaana Karppinen kävi Sammatissa ensimmäistä kertaa vuonna 2009, viehättävä punainen kirkko jäi hänen mieleensä. Nyt hän on palannut sinne. – Viihdyn täällä pienessä kirkossa, seurakunnassa ja kylässä, hän sanoo. Hetki sitten Jaana Karppinen vielä lapioi haalarissaan lumia kirkon portailta. Nyt hän kävelee kirkon käytävää mustassa jakkupuvussa. Siinä välissä hän kävi keittämässä kahvit termoskannuun, sillä … Lue lisää

Vaittisen vene palaa keikalle

vaittisen vene

Virkkalan kirkossa esiintyy 25.4. klo 18 gospelyhtye Vaittisen vene, joka tuo joillekin lohjalaisille mieleen muistoja 1980-luvulta asti. Konsertissa kuullaan sekä yhtyeen omia kappaleita että suosittuja rippikoululauluja muutamalta viime vuosikymmeneltä. Konserttiin on vapaa pääsy. Yhtye perustettiin vuonna 1982. Sen ensimmäinen pianisti oli Taneli Hassinen.  – Tuolloin oli pinnalla Hassisen Kone, ja jollekulle tuli ajatus, että jospa … Lue lisää

Kolmen kirkon tarina on tallennettu kirjoiksi

Seurakunta on tehnyt merkittävän kulttuuriteon tallentamalla Nummen, Pusulan ja Kärkölän kirkkojen historian kirjoiksi. Nummen kirkkokirja ilmestyi vuonna 2022 ja Pusulan kirkkojen juhlakirja maaliskuussa 2024. Pusulassa oli jo pitkään haaveiltu kirkkokirjasta. Asiasta keskusteltiin esimerkiksi Pusulan alueneuvoston joulukokouksessa vuonna 2017, mutta aloite jätettiin hautumaan. Nummen juhlakirjan valmistuminen nosti asian uudelleen esille, Sanna Luukkonen kertoo. Yhteistä menneisyyttä seurakunnilla … Lue lisää

Rakkaus, joka piti sinua siellä

Triumfiristi

Löydät triumfiristin Pyhän Laurin kirkosta, kun tulet alttarille ja kuoriin. Katso vain riittävän ylös.   Kysymyksessä on voitonristi, vaikka ylösnoussut Jeesus vielä riippuukin sillä. Kelttiläisen rukouskirjan sanat syventävät ajatuksiani tuon ristin äärellä:   Jeesus, meidän syntimme laittoi naulat sinun käsiisi. Se oli rakkaus, joka piti sinua siellä. Se oli rakkaus, joka piti sinua siellä. Jeesus, meidän … Lue lisää

Kaksikymmentä vuotta Lohkaretta

Lohkare 20 vuotta

Anna-Mari Kaskinen teki aloitteen seurakuntalehden perustamisesta, muistelee emerituskirkkoherra Kaiku Mäenpää. Asiasta keskusteltiin, tiukkaankin, mutta Anna-Mari puolusti rohkeasti ehdotustaan. Lehdestä tuli Lohkare.  Anna-Mari ja Pekka Kaskinen olivat muuttaneet Lohjalle 1993.  Pekka Kaskinen aloitti työt Lohjan seurakunnan pappina vuonna 2003; sitä ennen hän työskenteli muun muassa Vivamon johtajana. Anna-Mari Kaskinen oli saanut ajatuksen, että Lohjan kokoisessa, laajassa … Lue lisää

Pääsiäisen numero

juhani korte

Oletko joskus kysynyt pikkulapselta hänen ikäänsä? On aina hellyttävää ja liikuttavaa nähdä, kun pieni ihminen nostaa ylpeänä kätensä ja laskee sormiaan apuna käyttäen ”yksi, kaksi…, kolme…” Toisinaan sanat ovat hukassa mutta sormet nousevat. Ylpeys on vielä suurempi, mikäli laskijalla on pienempi sisarus: vaikka olen pieni, olen sittenkin iso. Numerot ovat tärkeitä meille suuremmillekin. Jostain kumman … Lue lisää

Jenni Haukio:Jokaisen elämä on yhtä arvokas

Jenni Haukio sai elämältä harvinaisen tehtävän tasavallan presidentin puolisona. Nyt nämä vuodet ovatpäättymässä. Runoilija ja valtiotieteiden tohtori katsoo eteenpäin odottavin mielin. Sitä mikä on toiselle pyhää, tulee aina kunnioittaa Lapsuudenkoti luo pohjan elämälle. Millaisia eväitä se antoi Jenni Haukiolle?– Olen saanut kotoa myönteiseen keskittyvän elämänkatsomuksen sekä ennen kaikkea ymmärryksen siitä, että jokainen ihminen on tasavertainen. … Lue lisää

Vapaaehtoiseksi Asunnottomien yö -tapahtumaan?

YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. Lohjalla vietettiin 12. kertaa Asunnottomien yötä. Tapahtumaa oli järjestämässä monta eri tahoa: seurakunnan, hyvinvointialueen ja kaupungin lisäksi Kela, Lohjan Vuokra-asunnot, Adventtikirkko, Kulttuuripaja, Lohjan Sydän ry ja Mieli ry. Moni neuloi villasukkia tai lahjoitti hygieniatuotteita, ja ukrainalaiset leipoivat piirakoita. Paikan päällä oli makkaraa grillaamassa, nokipannukahvia keittämässä, hernekeittoa tarjoamassa tai … Lue lisää